Ajankohtaista

Vuoden 2019 Luova-henkilöiksi Hanna-Mari Laitala ja Jouni Jyrinki

16.12.2019 klo 15:45

Vuosi 2019 on ollut Keski-Pohjanmaan alkutuotannon elinkeinojen ja koulutuksen tulevaisuuden kannalta merkittävä. Pitkään valmisteltu LuovaKampus-hanke sai rahoituksen, ja Kannukseen rakennetaan uusi kotieläintuotannon oppimisympäristö, joka palvelee opetusta ja tki-toimintaa sekä edistää uuden teknologian käyttöönottoa maataloudessa. LuovaKampus-hankkeen menestymisen takana on ollut useita henkilöitä, ja heistä kahta muistetaan vuoden 2019 luonnonvara-alan kehittäjän, Luova-henkilön, tunnustuksella.

MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtajan Jouni Jyringin visionäärinen ja pitkäaikainen toiminta Keski-Pohjanmaan luonnonvara-alan kehittämisverkoston kovassa ytimessä on ainutlaatuista. Jyrinki on intohimoinen maatalouden ja maaseutuelinkeinojen puolestapuhuja ja kehittäjä. Hän näki jo kauan sitten tärkeäksi tiivistää koulutuksen, tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyötä. Jyrinki on tehnyt pitkään määrätietoisesti töitä tämän eteen, ja yhteistyö on vuosien kuluessa laajentunut alkuperäisestä Luova-verkostosta Biolaakso-verkostoksi. Jyringin visiot yhteistyöstä tulevat toteutumaan myös uudessa kotieläintuotannon oppimisympäristössä, joka osaltaan vahvistaa maitomaakunnan vahvuuksia ja vie eteenpäin maidontuotannon tki-toimintaa.

LuovaKampus-hankkeen suunnittelussa keskeisesti mukana olleesta Keski-Pohjanmaan ammattiopiston luonnonvara-alan toimialapäällikkö Hanna-Mari Laitalasta on kuoriutunut Suomen johtavia luonnonvara-alan koulutuksen kehittäjiä. Työuransa Laitala aloitti kehittämällä Kannuksen kennelalan koulutuksen maan parhaaksi eläintenhoidon koulutusohjelmaksi, ja alan opiskelijat ovat voittaneet valtakunnallisissa Taitaja-kisoissa useita mestaruuksia. Hänen innostavan, idearikkaan ja energisen työnsä tulokset näkyvät luonnonvara-alan koulutuksen vetovoimaisuutena, uusina koulutusohjelmina sekä monipuolisena kirjona kehittämishankkeita. Laitala on rohkea ja aikaansaava johtaja, joka on innostanut koko henkilöstön mukaan kehittämiseen, tästä viimeisimpänä esimerkkinä ovat Ollikkala-messut.

Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Jarmo Matintalo, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, p. 044 7250 620