Vammaisalan ammattitutkinto
- Etusivu
- Osuvakoulutus Oy
- Koulutus
Tavoite
Henkilökohtaisen avun osaamisala, henkilökohtainen avustaja
Osaamisalan suorittanut osaa toimia henkilökohtaisena avustajana asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa vammaisuutensa tai sairautensa takia. Hän avustaa henkilökohtaisen avun käyttäjää päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Hän osaa toimia avustamisessa henkilökohtaisen avun käyttäjän ohjeiden mukaisesti kunnioittaen itsemääräämisoikeutta ja avun käyttäjän omia valintoja.
Tutkinnon osien valinnoista riippuen henkilökohtaisen avun osaamisalan suorittanut osaa tukea vammaisen henkilön vuorovaikutusta ja kommunikointia arjen tilanteissa, käyttää puhetta korvaavia kommunikaatiomenetelmiä ja selkokieltä sekä tukea yhteistyötä perheen ja läheisten kanssa
Kehitysvamma-alan osaamisala, kehitysvamma-alan ohjaaja, AT
Osaamisalan suorittaneet voivat työskennellä julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimintaympäristöissä, joissa eri-ikäiset kehitysvammaiset ihmiset asuvat, opiskelevat, tekevät työtä tai ovat palveluiden käyttäjinä. Kehitysvamma-alan osaamisalan suorittanut kehitysvamma-alan ohjaaja (AT) osaa toimia erilaisissa toimintaympäristöissä itsemääräämisoikeuden toteutumista edistäen yhteistyössä vammaisen henkilön, hänen läheistensä ja moniammatillisen työryhmän kanssa. Hän osaa työskennellä yksilökeskeisesti, mahdollistaen vammaisen henkilön omat valinnat ja päätöksenteon Tutkinnon suorittaneen valinnoista riippuen kehitysvamma-alan osaamisalan suorittanut on syventänyt osaamistaan perheiden ja läheisten kanssa toimimisessa tai sosiokulttuuristen työmenetelmien käyttämisessä.
Kohderyhmä
Ammatissa toimiminen vaatii hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta sekä hyvää fyysistä ja psyykkistä terveyttä.
Tutkinnossa on terveydentilaa koskevia vaatimuksia opiskelijaksi hakeville:
https://tinyurl.com/bd3m4wbz
Lisätietoa valintaperusteista ja vaatimuksista löydät täältä: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/valintaperusteet-ja-vaatimukset
Sisältö
Tutkinto sisältää kaksi osaamisalaa, joista Kälviällä voi suorittaa sekä Henkilökohtaisen avun osaamisalan (henkilökohtainen avustaja) että Kehitysvamma-alan osaamisalan (kehitysvamma-alan ohjaaja, AT).
Henkilökohtaisen avun osaamisala 150 osaamispistettä (osp)
Pakolliset tutkinnon osat:
- Henkilökohtaisen avun järjestelmässä toimiminen, 30 osp
- Henkilökohtainen avustaminen, 60 osp
Valinnaiset tutkinnon osat (60 osp):
- Vuorovaikutus ja kommunikointi, 45 osp
- Yhteistyö perheen ja läheisten kanssa, 15 osp
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon osa tai osia 30 osp
- Tutkinnon osa tai osia ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta, 15-60 osp
Kehitysvamma-alan osaamisala (AT) 150 osaamispistettä (osp)
Pakolliset tutkinnon osat:
- Ammatillinen toiminta kehitysvamma-alalla, 45 osp
- Toimintakyvyn ja oppimisen tukeminen, 45 osp
- Vuorovaikutus ja kommunikointi, 45 osp
Valinnaiset tutkinnon osat (15 osp):
- Sosiokulttuurinen työ, 15 osp
- Yhteistyö perheen ja läheisten kanssa, 15 osp
- Tutkinnon osa tai osia ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta, 15 osp
Suoritustapa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan:
- teoriaopinnot monimuoto-opetuksena
- itsenäinen työskentely
- työpaikalla tapahtuva koulutus
Osaaminen osoitetaan näytöissä.
Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.
Lisätietoja
Jatkuva haku on avoinna toistaiseksi. Kaikki hakijat haastatellaan opiskelijavalinnan tekemiseksi. Sinuun ollaan yhteydessä haastattelun sopimiseksi viimeistään kahden viikon kuluessa hakemuksen jättämisestä. Opinnot on mahdollista aloittaa joustavasti.
Lisätietoa koulutuksesta:
Tutkintovastaava Aija Jylhä, aija.jylha(at)kpedu.fi tai p. 040 808 5040
Lisätietoa hakeutumisesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi tai p. 040 808 5010
Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus
Laajuus
150 ospPaikka
KälviäOppilaitos
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHinta
850 €Hakeminen
Jatkuva hakuTutkinnon muut koulutukset
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHakijapalvelut
Puhelin: 040 808 5010
Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
Nepalilaissyntyinen Kabita K C, 24, tekee lähihoitajan työtä Koivurinteen palvelukodissa Pietarsaaressa. Tällä hetkellä hän työskentelee intervallihoito-osastolla. Työtehtäviin kuuluu mm. asukkaiden hoivaa ja huolenpitoa sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden edistämistä.
Lue lisääKokkolalainen Olli Ontronen oli jämähtänyt kaupan alalle 11 vuodeksi, vaikka ei kokenutkaan alalla vallitsevan raha ratkaisee -mentaliteetin sopivan hänen luonteelleen. Vuonna 2017 hän päätti vihdoin ryhtyä miettimään uusia mahdollisuuksia työrintamalla, ja hakeutui opiskelemaan lähihoitajaksi.
Lue lisääTerveydenhoitoala tulee tulevaisuudessa kärsimään yhä merkittävämmästä työvoimapulasta, ja siksi kaikki apukädet ovat tarpeen – vaikkapa robotin muoviset sellaiset. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston OnniRobo -hankkeessa työskentelevät hoitotyön opettajat Anssi Pulkkinen, Sonja Pynssi ja Niko Kaukonen sekä IT- ja media-alan opettaja Kirsi Oikarinen saivat hiljattain käydä tutustumassa Örebrossa sijaitsevaan innovaatioasuntoon, jossa esiteltiin uusia apuvälineitä hoitajien työnteon helpottamiseksi.
Lue lisääSanotaan, että sote-alalla työskennellään kutsumusammatissa. 19-vuotiaan lähihoitajaopiskelija Iida Ojan kohdalla väite pitää jokseenkin paikkansa.
Lue lisääKokkolassa Kirkonmäen päiväkodissa työskentelevä Kira Myllykangas kertoo päätyneensä alalle omakohtaisten kokemusten innostamana.
Lue lisääYli kymmenen vuotta kaupan alan töitä tehnyt Marika Andersson-Petäjä allekirjoittaa tutun totuuden, jonka mukaan hoitoala on kutsumusammatti.
Lue lisääViisi vuotta Kokkolassa asunut Bishow Kunwar opiskelee lähihoitajaksi. Nepalista Suomeen muuttanut Kunwar kävi Kokkolaan muutettuaan ensin kielikurssin, jonka jälkeen hän hakeutui sosiaali- ja terveysalalle valmistavaan koulutukseen.
Lue lisääEnsihoidon osaamisalasta valmistunut lähihoitaja Pasi Saari aloitti heti valmistuttuaan työt hoitotason ambulanssissa Pietarsaaressa.– Unelmatyöpaikka, hän toteaa hymyssä suin.
Lue lisääSosiaali- ja terveysala oli viimeisenä Vilhelmiina Kellokosken uratoivelistalla nuorena. Tie veikin hänet Etelä-Suomeen ensin ravintola-alan työhön ja sitten puutarha-alan opintojen jälkeen kukkakauppaan töihin.
Lue lisääPiia Koski-Vähälä Kannuksesta opiskelee aikuisopintoina sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Hän aloitti opinnot syksyllä 2014 ja valmistuu mielenterveyden ja päihdetyön osaamisalalta lähihoitajaksi lokakuussa 2016.
Lue lisääKeskussairaalassa päivystävät kesälääkärit kävivät ennen kesätöiden alkua Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kiurun koulutuksessa Hyvinvointikampuksella. Lääkärit harjoittelivat simulaatiotilassa käytännön toimenpiteitä elvytystilanteessa.
Lue lisääKätilön ja karjakon töistä lapsena haaveillut Lea Haasala on työskennellyt jo pitkään hoiva-alalla. Esimies ehdotti hänelle eräänä päivänä kahvipöydässä Vanhustyön erikoisammattitutkinnon suorittamista työn ohessa.
Lue lisääIlkka Tossavainen valmistui hierojaksi kesäkuussa. Tiivis opiskelu vaati aikatauluttamista ja taloudenkin osalta tasapainottelua, mutta alanvaihtajaa motivoi unelma, jonka hän oli päättänyt toteuttaa.
Lue lisääSosiaali- ja terveysalan perustutkintoa opiskeleva kokkolalainen Joonatan Kinnunen valitsi alan siksi, että hän haluaa auttaa ihmisiä. Kinnunen on yksi niistä lähihoitajaopiskelijoista, jotka hakivat ja pääsivät erikoistumaan ensihoidon osaamisalaan. Ensihoitajat valitaan soveltuvuuskokein, jossa on sekä kirjallinen että fyysinen osuus.
Lue lisääKälviäläinen Marika Kamula (25) valmistui lähihoitajaksi vuonna 2010. Tuolloin hän valitsi osaamisalakseen lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon. Valinta osui tavallaan kohdilleen, sillä Marika jäi tuolloin äitiyslomalle ja lopulta hän oli kotona kolmen pienen lapsensa kanssa.
Lue lisääLuotolaiset Emilia Niemelä ja Fanny Svenfelt ovat opiskelleet suomen kieltä yläasteelta lähtien. Täysin ruotsinkielisellä kotiseudulla suomea käytetään kuitenkin vähän, joten tytöt hakeutuivat yläasteen jälkeen Kokkolaan opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.
Lue lisääPietarsaaressa asuva Ikra Osman pääsi Suomeen perheensä kanssa seitsemän vuotta sitten. Nyt 18-vuotias nuori nainen opiskelee viimeistä vuotta lähihoitajaksi ja tähtää työelämään.
Lue lisääOral Hammaslääkärit -ketjun Kokkolan toimipaikassa oli tarvetta uusille työntekijöille. Henkilöstöhankinnassa oli aiemmin koettu haasteita, joten luontevaksi vaihtoehdoksi muodostui oppisopimuksella kouluttaminen. Tavoitteena oli, että lähihoitajan taustakoulutuksella olevat oppisopimuskoulutettavat suorittaisivat suunhoidon osaamisalan kaksi tutkinnon osaa noin vuoden mittaisen koulutuksen aikana työpaikalla oppien, ja heille solmittaisiin vakituiset työsopimukset Oralille valmistumisen jälkeen.
Lue lisääHilda Nopanen, 26 on hyvä esimerkki siitä, että harrastuksesta voi kehittyä ammatti, sekä myös siitä, että jatko-opintoihin voi hakeutua lähihoitajan papereilla.
Lue lisääKpedun vuoden lähihoitajaopiskelijaksi on opiskelijoiden äänestyksellä valittu mielenterveys- ja päihdealan osaamisalalla opiskeleva kokkolalainen Kirsi-Maria Seppälä.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi
