Järjestyksenvalvojan peruskurssi

Tavoite

Tavoitteena on antaa koulutuksen hyväksytysti suorittaneelle valmiudet toimia järjestyksenvalvojana yleisötilaisuuksissa tai yleisissä kokouksissa. Järjestyksenvalvoja ylläpitää toimialueensa järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia. Järjestyksenvalvojan peruskurssin koulutusohjelma on sisäministeriön määrittelemän sisällön mukainen.

Kohderyhmä

Järjestyksenvalvojan tehtävistä kiinnostuneet, 18 vuotta täyttäneet sekä tehtäviin soveltuvat henkilöt.

Sisältö

Koulutus toteutetaan sisäasiainministeriön vahvistaman sisällön ja tuntijaon sekä koulutusmateriaalin mukaisesti.

Koulutuksessa käsitellään mm.
- järjestyksenvalvonnan yleisiä periaatteita
- järjestyksenvalvojan tehtäviä
- fyysisen voimankäytön perusteita
- järjestyksenvalvojan toimivaltuuksia
- hätäensiapua
- Järjestyksenvalvojatoimintaa ohjaava lainsäädäntö
- Perusoikeudet
- Henkilöiden ja tavaroiden tarkastaminen
- Ensiapu ja toiminta hätätilanteissa
- Voimakeinojen käyttö ja voimankäytön harjoittelu

Järjestyksenvalvojakurssin suorittaminen edellyttää paikallaoloa kaikkina kurssipäivinä ja mitään koulutusosiota ei voida hyväksi lukea tai korvata itseopiskelulla.

Järjestyksenvalvojakurssin suorittamisen jälkeen saat kurssitodistuksen, jolla voit hakea järjestyksenvalvojakorttia poliisilta.

Koulutukseen sisältyy kirjallinen loppukoe.

Paikka: Keski-Pohjanmaan kansanopisto, Opistontie 1, Kälviä

Aika:
Pe 8.3. klo 16-20
La 9.3. klo 9-16
Su 10.3. klo 9-16
Pe 15.3. klo 16-20
La 16.3. klo 9-16
Su 17.3. klo 9-16

Opistolla on lounasmahdollisuus lauantaisin ja sunnuntaisin (9,50 €)

Lisätietoja

Kouluttaja: Markku Patrikainen
Koulutuksen hinta 150 €, sisältää teoriaopetuksen, hätäensiavun, alkusammutuksen, voimankäytön, loppukokeen ja kurssitodistuksen.

Koulutusmaksu laskutetaan kurssin jälkeen.


Lisätietoja: info.kansanopisto@kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan kansanopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Kysy koulutuksesta

Puhelin: 040 8085 035

Julia Siermala ja Matti Lahti opiskelevat ensimmäistä vuotta turvallisuusvalvojiksi. Turvallisuusvalvojien oppimisympäristönä toimii Kampushalli, jossa on kolme luokkahuonetta sekä hyvät urheilutilat fysiikkatunneille.

Lue lisää

Kpedun valinta Vuoden aikuisopiskelijaksi 2017 on turvallisuusalan opiskelija Pasi Neuvonen. Neuvonen opiskelee Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. 

Lue lisää

Kokkolalainen Ida-Maria Lågland valmistui keväällä ammattiopistolta, mutta hänen opiskemansa ala ei tuntunut oikealta. Valmistumisen jälkeen Lågland kävi talven sesonkityössä ja haki syksyllä Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen viikonloppukoulutuksena järjestämään vartijan peruskurssille.

Lue lisää

Lohtajalainen Jaakko Kinnunen työskentelee Securitaksella vartijana. Parikymppisen miehen tie vei lukion jälkeen armeijaan sotilaspoliisiksi ja sieltä Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen vartijaopintoihin. Järjestyksenvalvojakortin hän oli suorittanut jo ennen vartijaopintojaan.

Lue lisää

Lestijärveltä kotoisin oleva Veeti Hietapakka tuumi jo peruskoulussa, että voisi tulevaisuudessa työskennellä joko poliisina tai pelastustehtävissä.

Lue lisää