Ajankohtaista

Miten järjestetään turvallinen tapahtuma?

2.5.2022 klo 12:46

Kesä on jo ovella ja alueemme yritykset, yhdistykset, järjestöt ja muut tahot valmistautuvat tapahtumien järjestämiseen. Kuinka monella on kuitenkaan tietoa kaikesta siitä, mitä lainmukainen tapahtuman järjestäminen vaatii?

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston turvallisuusalan opettaja Petri Ala-Tainio kertoo, että tapahtuman järjestämisessä on otettava huomioon muun muassa järjestys- ja kokoontumislaki.

– Tapahtumanjärjestäjän on usein lisäksi laadittava pelastussuunnitelma, jota voidaan käyttää tapahtumaturvallisuutta ohjaavana dokumenttina.  Turvallisuuteen liittyvät toimintaohjeet tulee kuitenkin olla selvillä myös pienemmissä tapahtumissa. Tapahtumanjärjestäjän on huolehdittava myös löytötavaralain noudattamisesta, Ala-Tainio toteaa.

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän omistama Osuvakoulutus Oy järjestää alueen toimijoille kevään aikana kaksi nelituntista Tapahtumaturvallisuus-koulutusta.

– Koulutuksen tavoitteena on antaa tarvittavat tiedot ja taidot turvallisen tapahtuman järjestämiseen lain näkökulmasta, Ala-Tainio toteaa.

Osuvakoulutus Oy:n palvelusihteeri Linda Hagström-Autio kertoo, että Osuvakoulutuksen tarjonnasta löytyy muitakin turvallisuuteen liittyviä koulutuksia.

– Tarjolla on esimerkiksi Turvaa asiakaspalvelutyöhön -koulutus, jonka tavoitteena on antaa osallistujille keinoja selviytyä haastavista asiakaspalvelutilanteista, luoda itsevarmuutta kohdata aggressiivinen asiakas ja ratkaista uhkaavat tilanteet väkivallattomasti. Tästä koulutuksesta on hyötyä monella alalla, toivottavasti ihmiset tarttuvat tähän mahdollisuuteen, hän jatkaa.

– Osuvakoulutuksen tarjonnasta löytyy lisäksi paljon muidenkin alojen koulutuksia sekä myös kortti- ja lyhytkoulutuksia. Avoimet koulutukset löytyvät verkkosivuiltamme www.osuvakoulutus.fi ja järjestämme koulutuksia mielellään myös yrityskohtaisesti, Hagström-Autio kertoo.


Lisätiedot:

Linda Hagström-Autio, palvelusihteeri, Osuvakoulutus Oy, 0408073502

Petri Ala-Tainio, turvallisuusalan opettaja, Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, 0408073516