Uutiset

Kpedussa kukaan ei jää yksin

elo 13, 2020, 11:29
Opiskelu on iso osa elämää, ja opiskeluvuosien varrelle saattaa osua myös vaikeita hetkiä ja ajanjaksoja. Osa opiskelijoista saattaa jännittää opintojen aloittamista ja potee siihen liittyvää ahdistusta tai stressiä.

Kpedussa kukaan ei jää ongelmiensa kanssa yksin, vaan apua on tarjolla niin tutoreiden, opinto-ohjaajien, kuraattoreiden kuin psykiatrisen sairaanhoitajankin toimesta.

Sähköalaa opiskeleva Kalle Penttilä aloitti opiskelunsa viime syksynä, ja tänä syksynä alkoi hänen tutor-uransa. Hän kertoo olevansa muille opiskelijoille mielellään avuksi, ja toteaa, että tutoreihin voi olla yhteydessä ihan missä tahansa asioissa.

-Hihasta voi vetää vaikkapa, jos ei tiedä missä luokka on, tai jos haluaisi mennä jollekin juttelemaan, mutta ei tiedä kenelle. On ihan luonnollista, että jännittää. Kyllä minuakin jännitti uuden luokan tapaaminen, vaikka olenkin tällainen ulospäinsuuntautunut kaikkien kaveri, Penttilä paljastaa.

Tutoreiden lisäksi opiskelijoiden tukena ovat vastuuohjaajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Opinto-ohjaajana työskentelevä Evelina Tyynelä kertoo, että opinto-ohjaajaan voi olla yhteydessä esimerkiksi, jos oma opintopolku lähtee poikkeamaan ryhmän yhteisestä tai vaikkapa, jos haluaa opiskella ammattilukiossa tai urheiluakatemiassa.

-Opo toimii vastuuohjaajan työparina. Meihin voi olla yhteydessä esimerkiksi, jos suorituksia alkaa jäämään rästiin. Silloin voidaan yhdessä tehdä suunnitelma siitä, miten opintoja voitaisiin kuroa kiinni. Minun luokseni voi tulla matalalla kynnyksellä silloinkin, kun on mielessä joku asia, eikä tiedä keneltä kysyä – minä mielelläni autan ja ohjaan tarvittaessa eteenpäin. Minun huoneeseeni voi tulla piipahtamaan aina, jos ovi on auki. Varaamalla ajan voi varmistua siitä, että saamme istua rauhassa juttelemassa.

Elämänhallintaan liittyvien ongelmien ilmaantuessa voi opiskelija varata ajan kuraattorille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle Sari Kolalle. Kola kertoo, että hänen luoksensa voi tulla aina, jos jokin asia vaivaa.

-Minun luokseni voi tulla juttelemaan ihan mistä tahansa asiasta. Nuorilla voi olla mielen päällä esimerkiksi stressiin, ahdistukseen, univaikeuksiin tai vaikkapa seksuaalisuuden monimuotoisuuteen liittyviä asioita. Niistä voimme jutella luottamuksellisesti ilman, että tieto kulkee vanhemmille. Olen aina sanonut, että tulkaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, Kola toteaa hymyillen.

Kuvassa psyykkari, opo ja tutor poseeraavat käytävällä hymyillen.