Ajankohtaista
Redu Kpedun vieraana 20.1. - 21.1.
Rovaniemen koulutuskuntayhtymän Redun edustajat tekevät kaksipäiväisen vierailun Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymään ja Kokkolaan 20.1. - 21.1.
Benchmarking-tapaamisen yhteydessä koulutuksen järjestäjät Redu ja Kpedu kertovat johtajiensa Saija Niemelä-Pentti ja Liisa Sadeharju johdolla toimintansa ajankohtaisista asioista ja alkaneen vuoden suunnitelmista, aiheina esim. pedagogiset ratkaisut, vuosityöaika, työelämän palveluprosessi, kiinteistöstrategia ja hallintosääntöuudistus. Päiviin sisältyy myös yhteistä ryhmätyöskentelyä sekä johtoryhmä- ja alakohtaisia vastinparitapaamisia.
Ensimmäisen vierailupäivän aikana Redun pedagoginen päällikkö Riitta Karusaari esittelee 24.1.2020 julkisesti tarkastettavan kasvatustieteen väitöskirjansa tuloksia. Pohjanmaan Kauppakamarin Kokkolan ja Pietarsaaren toiminta-alueen johtaja Paula Erkkilä kertoo alustuksessaan Keski-Pohjanmaan vallitsevista kehittymisnäkemyksistä.
Työryhmätyöskentely jatkuu toisena vierailupäivänä. Redun ja Kpedun edustajat tapaavat päivän aikana myös kaksi eduskunnan sivistysvaliokuntaan kuuluvaa pohjalaista kansanedustajaa. Lisäksi Redun edustajille esitellään Kpedun Lean-toimintoja.
Kyse on vastavierailusta,
sillä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän edustajat tekivät benchmarking-matkan
Rovaniemen koulutuskuntayhtymään tammikuussa 2019.
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi