Ajankohtaista

Oppisopimuskoulutukselle kuuluu hyvää

25.6.2018 klo 09:38
Oppisopimusten määrä on huimassa kasvussa Keski-Pohjanmaalla. Tammi-toukokuun aikana aloittaneiden oppisopimusopiskelijoiden määrä on noussut noin 40 % viime vuoteen verrattuna. Kasvu koostuu pääosin osatutkintoon johtavista lyhyistä oppisopimuksista, jotka mahdollistuivat paremmin vuoden alussa lakimuutoksen myötä. 

- Olemme olleet Kpedu:ssa ilahtuneita alueen työnantajilta saadusta positiivisesta palautteesta. Mukavaa, että ammatillisen koulutuksen reformi on alkanut tuottaa heti sitä hyötyä työelämälle ja opiskelijoille, jonka vuoksi koko lakiuudistusta lähdettiin aluperin toteuttamaankin. Pyrimme jatkuvasti parantamaan palveluamme eri tavoin, kertoo oppisopimuspäällikkö Anu Haapasalo Keski-Pohjanmaan oppisopimuspalveluista.

Haapasalo kertoo, että palaute lyhyiden oppisopimusten mahdollistumiseen on ollut työnantajilta hyvää.

- Lyhyempien oppisopimusten määrä lähti kasvuun heti vuoden 2018 alusta, koska kysyntää niille aidosti on. Työnantajat hyödyntävät oppisopimuskoulutusta nyt aivan uudella tapaa rekrytoinnin ja henkilöstön kouluttamisen työvälineenä. Myös olemassa olevan henkilökunnan lisäkoulutusta kysytään paljon, kun henkilöstön työtehtävät muuttuvat. 

Haapasalosta OPSO ry:n varapuheenjohtaja

Anu Haapasalo valittiin kesäkuun puolivälissä Suomen Oppisopimusosaajat ry:n varapuheenjohtajaksi. Yhdistys kehittää oppisopimuskoulutuksen laatua ja edistää työnantajien ja opiskelijoiden mahdollisuuksia saada oppisopimuspalveluita. Haapasalon vastuualueena on oppisopimuskoulutuksen eurooppalaiseen laadun viitekehykseen liittyvät asiat ja yhdistyksen kv-jaoksen puheenjohtajuus.

Lisätiedot:
Oppisopimuspäällikkö Anu Haapasalo, 040 359 6240, anu.haapasalo@kpedu.fi