Ajankohtaista

Vettä myllyyn nuorten palkkaamiseksi oppisopimuksella – hankkeen loppukiri käynnissä

14.10.2016 klo 10:50

Hankkeen kohderyhmälle, eli nuorten oppisopimuksille on tarjolla lisäporkkanaa loppuvuoden ajan.

 

OppisopimusMylly – Vettä Myllyyn -hankkeen tavoitteena on ollut levittää tietoa yrityksiin nuorten oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tarkoituksena on ollut löytää oppisopimustyöpaikkoja erityisesti alle 25-vuotiaille nuorille, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Oppisopimustoimisto on kontaktoinut nuoria yhteistyössä TE-toimiston, Ohjaamon ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa. Työpaikkojen löytyminen nuorille on ollut haastavaa, mutta paikkoja on silti syntynyt alueen aktiivisten työnantajien ansiosta.

Oppisopimuksella voi kouluttautua ammattiin (perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto) tai suorittaa tutkinnon osan. Oppisopimus perustuu aina määräaikaiseen työsopimukseen ja se on palkallista.

– Oppisopimus on oiva tapa tarjota nuorelle mahdollisuus työhön ja ammattiin ja samalla joustava keino kouluttaa uusi työntekijä omaan yritykseen, sanoo projektisihteeri Micaela Mattsson Keski-Pohjanmaan oppisopimustoimistosta.

Korotettu koulutuskorvaus vielä loppuvuoden aikana palkatuille

Työnantaja saa oppisopimustoimiston maksamaa koulutuskorvausta ja mahdollisesti TE-toimiston myöntämää palkkatukea, mikäli oppisopimusopiskelija on työtön.

– Koulutuskorvaus on vieläpä korotettua, jos palkkaa nyt loppuvuoden aikana viime keväänä peruskoulunsa päättäneen nuoren. Valtio pyrkii näin tukemaan rahallisesti nuorten työelämään siirtymistä, kertoo Keski-Pohjanmaan oppisopimustoimiston projektisihteeri Micaela Mattsson.

–  Olemme pyrkineet tavoittamaan yrityksiä, joista voisi löytyä piilotyöpaikkoja eli työpaikkoja, joihin ei yleensä ole julkista hakua tai toiminnaltaan kapea-alaisia yrityksiä, joissa voi suorittaa tutkinnon osia koko tutkinnon sijaan.

1,5-vuotisessa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Oppisopimusmylly-hankkeessa ovat Kpedun lisäksi olleet mukana OSAOn oppisopimusyksikkö, Jedun Aikuiskoulutus- ja oppisopimuspalvelut, Lapin oppisopimuskeskus sekä Lappian oppisopimustoimisto. Hanke päättyy vuoden lopussa, mutta oppisopimuksia solmitaan luonnollisesti tämän jälkeenkin.

– Oppisopimuksella kouluttautuminen on aina ajankohtaista, myös yrittäjälle itselleen, muistuttaa Mattsson. 

 

Avoimet ovet Keski-Pohjanmaan oppisopimustoimistolla työnantajille 25.10. klo 13-15.30.

 

Lisätietoja: Oppisopimuspäällikkö Anu Haapasalo, p. 040 3596240