"En olisi voinut kuvitellakaan, että harrastuksesta voi saada ammatin."

Työhön kiinni ennen valmistumista

Järjestelmäasiantuntijana Canorama Oy:ssä työskentelevä Toni Tiitto kokee olevansa oikealla alalla.

– Tietotekniikka on aina kiinnostanut. Niin kauan kuin muistan, olen puuhannut koneiden parissa omaksi ilokseni ja autellut kavereita. Silti en olisi voinut kuvitellakaan, että harrastuksesta voi saada ammatin, Tiitto sanoo. 

Tiitto aloitti tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto-opinnot syksyllä 2015 saadakseen toisen asteen tutkinnon. Jos kaikki menee suunnitellusti, valmistuu mies datanomiksi vielä tämän vuoden puolella.

Datanomiksi opiskellaan niin sanotusti monimuotona. Opintoihin kuuluu lähiopetusta, verkko-opiskelua ja etäopiskelua.

– Valtaosaa lähiopetustunneista pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti verkossa tai katsomalla nauhoitteet myöhemmin itselle sopivana ajankohtana. Vaikka aina en saanut aikatauluja natsaamaan, niin pysyin silti mukana. Se oli kyllä aivan huippujuttu, kiittelee Tiitto. 

Opintoihin kuuluu kolmen kuukauden mittainen työssäoppimisjakso, jonka Tiitto suoritti Canoramalla. Jo harjoitteluaikana työnantaja tarjosi Tiitolle mahdollisuutta kesätyöhön. 

–  Alun perin puhe oli kesätyöstä, mutta työnantajallani olikin tarve pitempiaikaiselle työntekijälle, joten solmimme vuoden mittaisen työsuhteen. Paremmin ei olisi voinut mennä, Tiitto iloitsee. 

Järjestelmäasiantuntijana Tiitto huolehtii asiakkaiden hallinta- ja palvelinympäristöistä sekä IT-järjestelmistä. Lisäksi työhön kuuluu teknisen tuen antamista ja tietokoneasennuksia. 

– Uutena asiana sain opinnoissa tietoa palvelinasioista. Se on laaja osa-alue, jota olisin mielelläni opiskellut vielä enemmänkin. Muut asiat olivat entuudestaan jo tietopankissa, mutta toki niihinkin sain vahvistusta. Ryhmässä oli monentasoisia opiskelijoita, mutta se ei haitannut mitenkään. Opettajat ovat ammattilaisia, jotka osaavat ottaa jokaisen oppijan huomioon, Tiitto kertoo.

Työ tietotekniikan parissa tuntuu mielekkäältä, joten Tiitto vakuuttaa jäävänsä alalle. 

 – Motivaatio on korkealla ja tiedän, että tätä haluan tehdä.

 

Kirjoitus on julkaistu Kpedun Aikuiskoulutus 2017 -lehdessä.