"Olen aina tykännyt värkätä puusta kaikkea"

Puusta on mukava värkätä

18-vuotiaan Iiro Hiltulan kotona on aina tuoksunut puu. Isä ja veljet ovat metsäalalla ja sisko työskentelee puuseppänä. Niinpä myös Iiron tie vei peruskoulun jälkeen Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon puualan opintojen pariin.

– Olen aina tykännyt värkätä puusta kaikkea. Nuorempana tein linnunpönttöjä ja kaikkea muuta pientä, mitä sattui tarvitsemaan. Puuta on mukava työstää, koska se on niin tuttu aine ja siitä on helppo tehdä, Iiro toteaa.

Yhteishaussa puualan opintojen pariin päätynyt Iiro opiskeli ensimmäisen vuoden muun ryhmän mukana oppilaitoksen tiloissa. Ensimmäisenä keväänä koitti työssäoppimisjakso kokkolalaisella Koralli-Tuotteella, ja sille tielle Iiro jäi - työssäoppimisjakso poiki kesätyön ja kesän jälkeen solmittiinkin jo oppisopimus. Nyt Iiro opiskelee oppisopimuksella saaden samalla työstään palkkaa.

Kuvassa puuteollisuuden opiskelija Iiro Hiltula käyttää sirkkeliä

 

Työpaikkaohjaajana Iiron asioita hoitaa tuotantopäällikkö Henri Pihlajakangas. Hän kertoo, että Iiron koulutuksesta huolehtivat ammattipuusepät, jotka ottavat Iiron hoiviinsa aina opintosuunnitelman mukaisiin työtehtäviin.

Vaikka moni kuvittelee, että puusepällä on käytössään vannesahat, taltat ja sorvit, on todellisuus tänä päivänä jotain aivan muuta. Pääasiassa sairaalatuotteita valmistavan Koralli-Tuotteen tuotantotilat sen osoittavat: moni työvaihe on automatisoitu ja robotiikkaa löytyy jokaisen nurkan takaa.

– Nykypäivän puusepänteollisuus on tosiaan aika erilaista kuin moni kuvittelee. Tämän päivän laitteet ovat aika lailla automatisoituja, ja työtä tehdään tietokoneella ja cnc-koneilla, Pihlajakangas kertoo.

Kuvassa opiskelija Iiro Hiltula hioo Corian-materiaalista tehtyä allastasoa.

Sen lisäksi, että ala kehittyy laitekantansa osalta, tapahtuu paljon myös materiaalien saralla. Pelkkää puuta ei puuseppien käsissä pyöri.

– Me teemme asiakkaille paljon tuotteita Corian-komposiittimateriaalista, joka mahdollistaa hygieenisten ja saumattomien tuotteiden tekemisen, Pihlajakangas kertoo.

Tällä hetkellä 24 henkilöä työllistävän Koralli-Tuotteen tuotantopäällikkönä Pihlajakangas arvioi, että tarvetta uusille työntekijöille on jatkossakin.

– Trendi on ollut sellainen, että kaikille hyville ja osaaville henkilöille on töitä löytynyt. Aina on pieni haku päällä, hän toteaa.

Kuvassa ammattipuuseppä opettaa Iiro Hiltulalle ohjelmointia.