"- Turvallisuus on laaja käsite, ja joka päivä tulee vastaan uusia ainutlaatuisia tilanteita."

Pasi Neuvonen on Vuoden aikuisopiskelija 2017

Kpedun valinta Vuoden aikuisopiskelijaksi 2017 on turvallisuusalan opiskelija Pasi Neuvonen. Neuvonen opiskelee Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. 

- Valinta oli yllätys ja olen otettu tästä kunnianosoituksesta, Neuvonen kiittelee.

Logistiikka-alalla aiemmin työskennellyt Neuvonen toimii tällä hetkellä oppisopimuksella turvallisuusjohtajan tehtävissä vastaanottokeskuksessa Lappeenrannassa. Työssään Neuvonen soveltaa koulutuksessa oppimiaan taitoja ja kehittää vastaanottokeskuksen turvallisuutta yhdessä eri viranomaisten ja kouluttajan kanssa. Lisäksi hän kuuluu erilaisiin harjoitusten organisointiryhmiin. 

- Koulutus ei ole mitenkään helppo ja aluksi tuntui, että monet asiat menivät vähän yli hilseen. Kouluttaja Hannu Hoffrénilta olen onneksi saanut mahtavan paljon tukea ja apua niin opiskelussa kuin työtehtävissäkin eteen tulevissa asioissa.

Turvallisuusjohtajana Neuvonen huolehtii esimerkiksi vastaanottokeskuksen henkilökunnan turvallisuuskoulutuksesta, palo- ja pelastusharjoitusten organisoimisesta sekä turvallisuusvälineiden seurannasta ja ylläpidosta. Osan työajastaan hän tekee myös vastaanottokeskuksen ohjaajan työtä.

- Oikeastaan voi sanoa, että tärkein osa työtäni on turvallisuusriskien ennaltaehkäisy. Turvallisuusalan työssä tarvitaan paljon luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Pään sisäisen tutkan on pyörittävä koko ajan, Neuvonen sanoo.

Monimuotoryhmässä opiskeleva Neuvonen on tyytyväinen, että koulutus painottuu lähiopetuksen sijaan webinaareihin eli verkkoluentoihin ja netin kautta tehtäviin oppimistehtäviin, joiden tekeminen edellyttää myös itsenäistä opiskelua. Toisaalta Neuvonen on ahkera ja motivoitunut osallistumaan myös lähiopetukseen, vaikka kotoa Etelä-Karjalasta on pitkä matka oppilaitokseen. 

- Työnantajani suhtautuu erittäin positiivisesti opiskeluuni, joten siinäkään mielessä lähiopetusjaksot eivät ole millään tavalla ongelmallisia, Neuvonen vakuuttaa.

Pasi Neuvosen opiskelumotivaatio on entisestään kasvanut koulutuksen aikana. 

- Turvallisuus on laaja käsite, ja joka päivä tulee vastaan uusia ainutlaatuisia tilanteita. Tämä on mielenkiintoinen ala, Neuvonen toteaa.

Kuvassa Pasi Neuvosen palkitseminen

Tutkintovastaava Kari Kaasinen, kouluttaja Hannu Hoffrén ja aikuiskoulutusjohtaja Jarmo Matintalo palkitsivat Pasi Neuvosen (toinen oik.) Kpedun Vuoden Aikuisopiskelijana 2017.