Lohtajalta kotoisin oleva Tuomas Kero, 21, kiinnostui koneista jo lapsuudessaan maatilalla. Maarakennusalan opinnot alkoivat vuonna 2019 Kpedussa, ja hän valmistui keväällä 2022.
- Kotona oli lypsykarjaa ja koneilla tuli tongittua maata jo pienestä saakka, kertoo Tuomas hakeutumisestaan alalle.
Tuomaksen opinnot sujuivat erinomaisesti. Maarakennusalan opettaja Jouni Jänkä kuvailee häntä opiskelijana, joka oppi nopeasti ja kannusti myös muita opiskelijoita skarppaamaan.
- Tuomas oli sellainen kaveri, joka hoksasi heti miten asiat pitää tehdä, aivan kuin olisi tehnyt näitä hommia jo pidempään. Omalla hyvällä työasenteellaan hän myös näytti hyvää esimerkkiä koko ryhmälle, kertoo Jouni entisestä opiskelijastaan.

Työura lähti hyvin käyntiin jo opiskeluaikana. Ensimmäinen työssäoppimispaikka löytyi vuonna 2021 evijärveläisestä Maarakennus Kokko -yrityksestä, jossa Tuomas työskentelee edelleen kausityöntekijänä. Hänen työtehtäviinsä on kuulunut muun muassa kaapelointia tuulimyllypuistoissa, koneiden huoltoa ja valokuitujen kaivamista. Talviaikaan hän työskentelee Maarakennus Jari Knuuttilan palveluksessa Ruotsissa, jossa hän toimii ryhmänvetäjänä ja konekuskina tuulimyllyjen kaapelointiprojekteissa.
- Pari kuukautta sitten aloitin ja teen Ruotsissa 7 päivää töitä ja sitten on 7 päivää lomaa, kertoo Tuomas.
- Jos sitä nyt lomaksi voi sanoa, kun nytkin on menossa töihin, toteaa Jouni ja muistuttaa että pitää myös muistaa levätä.

Maarakennusalalla riittää nyt töitä. Tuomas kertoo, ettei ole ehtinyt vastaanottaa kaikkia työtehtäviä tarjonnan runsauden vuoksi.
Alan opiskelu on käytännönläheistä ja pääasiassa hallilla ja työmailla tapahtuvaa oppimista.
- Meillä on täällä uudet tilat. Eikä me juuri opiskella luokassa, vaan enimmäkseen ollaan täällä hallilla tai ulkona hommissa, toteaa Jouni.

Maarakennusala on mukana yhteishaussa vuoden tauon jälkeen. Ensi keväänä voi taas hakea alan opintoihin.
– Nyt kannattaa opiskella ahkerasti ja parantaa mahdollisuuksia päästä opiskelemaan, vinkkaa Jouni tulevassa yhteishaussa hakeville.
Teksti ja kuvat: Eeva Huotari