"Itselleni suurin palkinto on se, kun kuulen, että asiakkaamme on kuntoutunut."

Hyvä esimies antaa aikaa

HURin Chief Engineer Kennet Törnroos kokee olevansa esimiehenä joustava ja reilu.

- En pidä itseäni perinteisen ”pomomaisena”. Minua ei tarvitse ujostella ja tykkään siitä, että asioista puhutaan kanssani reilusti niiden oikeilla nimillä. Yritän kiinnittää huomiota siihen, että kuuntelen aidosti alaistani, Törnroos luonnehtii.

Törnroos suoritti Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa Lähiesimiestyön ammattitutkinnon, ja kokee saaneensa koulutuksesta konkreettista hyötyä arjen esimiestyöhön.

- Koulutus oli todella hyvä ja antoi pitkin matkaa hyödyllisiä työkaluja. Sisältö oli laaja kokonaisuus, mutta esimerkiksi eri persoonallisuustyyppien johtaminen ja alaisen kuuntelu olivat erityisen mielenkiintoisia aiheita, Törnroos kertoo. 

Arvokkaita näkökulmia

HURilta osallistui koulutukseen isohko porukka, mikä toi Törnroosin mielestä hyvää lisäarvoa.

- Pääsimme vaihtamaan ajatuksia yrityksemme oman porukan kesken, ja toisaalta saimme hyviä vinkkejä aivan muilta toimialoilta. Löysimme kehittämiskohteita omasta toiminnastamme, ja välillä taas oli kiva huomata, että asioita tehdään meillä jo tosi hyvin. HURilta oli mukana henkilöitä tuotannosta, markkinoinnista, logistiikasta ja huollosta. Arvostan sitä, että HUR haluaa kehittää johtoaan esimerkiksi tällä tavalla, Törnroos kiittelee.

Opiskelu työn ohessa ei Törnroosia juurikaan hetkauttanut.
- Ei. En kokenut sitä kovinkaan rasittavaksi. Oikeastaan ajattelen niin, että jos ei lähiesimieheltä löydy edes sen verran aikaa, että hän voi yhden päivän kuukaudessa kehittää itseään lähiopetuksessa, niin silloin jotain on ehkä vialla.

Paras palaute tulee asiakkaalta

HUR on aktiivisen ikääntymisen, kuntoutuksen ja liikuntaratkaisujen toimittaja. Törnroos vastaa yrityksen mekaanisen tuotekehityksen tiimistä.

- Meidän alallamme uutta tietoa tulee koko ajan ja pyrimme olemaan etulinjassa kehittämässä nykyisiä laitteita ja toisaalta luomassa uusia ratkaisuja. Tämä on mielenkiintoinen ala. Itselleni suurin palkinto on se, kun kuulen, että asiakkaamme on kuntoutunut. Se motivoi pitkälle.  

Törnroos on tehnyt HURilla pitkän työuran erilaisissa tehtävissä ja nähnyt samalla yrityksen kasvun parinkymmenen henkilön pienyrityksestä nykyiseksi noin 70 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi yritykseksi. 

- Olen aina nauttinut työskentelystä HURilla. Meillä on todella hyvä työyhteisö ja ihmiset viihtyvät pitkissä työsuhteissa, Törnroos iloitsee.  
 

Kiinnostuitko? Hae mukaan lähiesimiestyön ammattitutkintoon