Perholainen Iida Kivelä, 19, valmistui tänä keväänä ratsuhevostenhoitajaksi. Hevosala alkoi kiinnostaa maatilalla kasvanutta Iidaa siskon harrastuksen kautta.
– Muut opiskelijat täällä olivat minua paljon kokeneempia hevosten kanssa, mutta pääsin heti mukaan porukkaan. Kaikki kannustivat ja tukivat.

Hevosten hyvinvointi on ollut opinnoissa keskeisessä roolissa, ja se on myös Iidalle tärkein asia alalla.
– Hevosten hyvinvointi on etusijalla. Vaikka joskus aamulla väsytti, oli noustava hoitamaan ja ruokkimaan hevoset. Koulun pihapiirissä sijaitsevalla klinikalla pääsi myös näkemään, kuinka hevosia hoidetaan.

Iida kertoo kokeneensa aiemmin sosiaalista ahdistusta, mutta opintojen aikana kouluun lähteminen ei ole enää jännittänyt.
– Ei ole tarvinnut miettiä, mitä laittaa kouluun päälle. Välillä on oltu tunneilla jopa yövaatteissa, hän naurahtaa.
Mieleenpainuvimpiin kokemuksiin kuuluu kilpailumatka Ähtävälle.
– Lähdettiin ratsuporukalla estekisoihin. En ollut aiemmin kisannut muualla kuin koulun kilpailuissa. Kaikille tuli puhtaat radat ja kaikki palkittiin.

Toinen merkittävä kokemus oli kahden kuukauden vaihtojakso Irlannissa.
– Työkieli oli englanti, ja vaikkei kielitaitoni ole kaikkein paras, niin ihan hyvin minä siellä pärjäsin. Suosittuja olivat walk out -maastolenkit, joissa talutettiin hevosia metsäpoluilla ja vuoren päälle, kertoo Iida.
Irlannissa Iidalle tarjottiin myös töitä.
– Päätettiin luokkakaverin kanssa, että talvella lähdetään, jos täältä ei löydy töitä.

Valmistumisen jälkeen Iidalla on riittänyt tekemistä keppihevosten parissa.
– Olin keppihevosten SM-kisoissa myymässä tekemiäni keppihevosia. Ne myytiin loppuun kahdessa tunnissa.
Tulevaisuudessa työvaihtoehtoja avaa myös ajokortin suorittaminen.
– Kun saan ajokortin, voin tehdä lomituksia hevostalleilla.

Jos jäit ilman opiskelupaikkaa yhteishaussa, voit hakea hevostalouden perustutkinnon elokuussa alkavaan ryhmään yhteishaun lisähaussa. Haku päättyy 15.8.2026.
Muut kuin yhteishaun lisähaussa hakevat voivat hakea hevosalan perustutkintoon jatkuvassa haussa 26.7. mennessä.
Lue lisää ja hae koulutuksiin: www.kpedu.fi/haussa-nyt
📷📝 Kuvat ja teksti: Eeva Huotari
