"Tykkään haasteista, ja toisaalta palkintona on sekä koiran että omistajan hyvinvoinnin paraneminen"

Eläinten hyvinvointi edellä

Eläintenhoitajan ammattitutkinnon Kannuksessa suorittanut Jenna Vuori kertoo olevansa unelma-ammatissaan. Hän on työskennellyt koirankoulutuspalveluja tuottavassa Easy Dog -yrityksessä vuodesta 2013 asti. Ensin opintojen ohessa kunnes hän vuoden 2017 alusta siirtyi Easy Dogin yrittäjäksi.

- Olen ollut pienestä asti koiratyttö. Rakastan eläimiä ja ihmisiä, joten koen, että tämä on paras ammatti minulle. Minusta on ihanaa pystyä auttamaan koiria ja koiranomistajia heidän haasteissaan, Vuori iloitsee.

Easy Dogin palveluihin kuuluvat erilaiset koulutukset arkeen ja harrastuksiin, ongelmakäytöksisille koirille ja koiranpennuille. Yrityksen perusarvoihin kuuluu aito kunnioitus eläintä ja ihmistä kohtaan. Tavoitteena on saavuttaa toimiva ihmis-koirasuhde.

- Ongelmakäytöksiset koirat ovat tavallaan lempiasiakkaitani. Tykkään haasteista, ja toisaalta palkintona on sekä koiran että omistajan hyvinvoinnin paraneminen, Vuori kertoo.

 

Oikeaa osaamista

Eläintenhoitajan ammattitutkinnon opiskelijat valitsevat kaksi eläinlajia, joihin he paneutuvat. Vuori valitsi kissan ja koiran. 

- Opinnoissa perehdyimme sekä yleisiin että lajikohtaisiin eläimen terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin. Kissan ja muiden eläinlajien hoitamiseen liittyvästä tiedosta sai hyvää aspektia myös koirien hoitamiseen. Lisäksi meillä oli asiakaspalvelua, yrittäjyyttä ja käytännön kouluttamista. Harjoittelimme kouluttamaan sekä eläimiä että niiden omistajia.

Ennen ammattitutkintoa Vuori suoritti maatalousalan perustutkinnon kennellinjalla. Keski-Suomesta kotoisin oleva Vuori kertoo viihtyneensä Kannuksen maalaismaisessa ilmapiirissä.

- Täällä on todella kannustava ilmapiiri ja hyvät harrastusmahdollisuudet koiran kanssa. Kannuksessa järjestettävä koulutus on tunnetusti laadukasta ja tutkintoa arvostetaan.
Koulutuksen parhainta antia on Vuoren mukaan mahdollisuus tutustua eri tyylisten koirien kouluttamiseen. Vuori kertoo saaneensa koulutuksesta hyvän pohjan työelämään.

- Eläintenhoitajan ammattiin hakeudutaan usein harrastuspohjalta, mutta ilman koulutusta tätä työtä ei voi tehdä. Eläintenkouluttajan täytyy tietää mitä tekee, ja toimintaa ohjaavat Suomen Eläintenkouluttajien eettiset säännöt. Aina mennään eläinten hyvinvointi edellä, Vuori muistuttaa.
 
 
Kirjoitus on julkaistu Kpedun Aikuiskoulutus 2017 -lehdessä.