"Tuntuu valtavan hyvältä ajatella, että opiskelukaverit ajattelevat minusta näin"

Anja Nygårdista vuoden lähihoitajaopiskelija

Positiivinen, hyvä kuuntelija, luotettava kaveri, toisia kannustava tsemppari, yhteiseen hiileen puhaltaja.

Näillä sanoilla opiskelukaverit äänestivät Anja Nygårdin vuoden lähihoitajaopiskelijaksi. Nygård kertoo, että valinta oli suuri yllätys.

– Olin itse asiassa juuri ennen tulosten julkistamista miettinyt, että minkälainen on se ihminen, joka voi tällaisen kunnian saada. Yllätys oli suuri, kun minun nimeni nousi palkintojenjakotilaisuudessa esille. Tuntuu valtavan hyvältä ajatella, että opiskelukaverit ajattelevat minusta näin, Nygård toteaa.

Nygård päätyi opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa aikuisopiskelijana syksyllä 2021. Hänen aikaisempi työuransa metsätalousinsinöörinä oli päättynyt työttömyyteen vuonna 2020, ja ajatuksissa oli jo pidemmän aikaa siintänyt haave luontoalan yhdistäminen sosiaali- ja terveysalaan.

– Suunnitelmana oli yhdistää nämä kaksi alaa esimerkiksi luontoeskariopettajan roolissa. Ajattelin, että lähihoitajan tutkinto edistäisi minua tässä tavoitteessa, joten päätin hakeutua opiskelemaan.

Nyt Nygårdin opinnot ovat jo viimeistä silausta vaille valmiit, ja mukaan on tarttunut monenlaista osaamista ja kokemusta.

– Opiskelen lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalla, ja koulutus on vastannut odotuksiani. Aikuisopiskelijana minulla on ollut selkeä tavoite opinnoissani, ja olen myös aktiivisesti hyödyntänyt opettajia ja heidän ammattitaitoaan. Minulla on ollut mahdollisuus nähdä erilaisia työpaikkoja, ja olenkin saanut kattavan kuvan siitä, minkälaisissa tehtävissä lähihoitaja voi työskennellä.

Nygård kertoo nauttivansa siitä ajatuksesta, että työllistymismahdollisuuksia on paljon.

– Potentiaalisia työpaikkoja on paljon, ja kyselyitä on tullut jo monelta suunnalta, vaikka en vielä ole edes valmistunut, Nygård kertoo hymyillen. 

Kuvat: Eeva Huotari