"Minulla on paljon hyviä muistoja täältä"

Ammattiopintojen kautta ylikersantiksi

Kaustiselta kotoisin olevan Vilma Niirasen tarina on hyvä esimerkki siitä, että ammattiopinnoista voi ponnistaa ihan mihin vain.

Oman urapolkunsa Niiranen aloitti vuonna 2010, kun hänen logistiikka-alan opintonsa alkoivat Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa. Logistiikka-alalle hän innostui lähtemään hyvien työllistymismahdollisuuksien ja monipuolisen työnkuvan takia. Vuonna 2013 hän valmistui yhdistelmäajoneuvokuljettajaksi.  

– Suunnitelmanani oli lähteä valmistumisen jälkeen armeijaan, ja niin myös tein. Kävin armeijassa sotilaskuljettajalinjan, jonka jälkeen jäin Puolustusvoimille logistiikka-alan töihin, hän kertoo.

Kuvassa Vilma Niiranen poseeraa kuorma-auton edessä.


Vuonna 2016 Niirasen sotilasura sai jatkoa Karjalan lennostossa, jossa sotilaskuljettajia koulutetaan. Seuraava askel hänen urallaan on valmistua liikenteenopettajaksi, jolloin hän voi puolestaan jatkaa uusien kokelaiden kouluttamista.

Takaisin Keski-Pohjanmaalle Niirasen toi tänä keväänä liikenteenopettajaopintoihin liittyvä työssäoppimisjakso. Sitä hän halusi tulla suorittamaan entiseen opinahjoonsa Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon, koska tiesi siellä vallitsevan hyvä yhteishenki.

Kuvassa Vilma Niiranen opettaa ykkösluokkalaisille kuorma-autojen katvealueista koulun pihalla.
Yhtenä liikenteenopettajan opintoihin liittyvänä harjoitustyönä on järjestää valistuskoulutusta lapsille ja nuorille. Sitä Niiranen pääsi tekemään yhteistyössä logistiikka-alan lehtori Jussi Männistön ja logistiikka-alan opiskelijoiden kanssa Hollihaan alakoululla järjestetyssä turvallisuustempauksessa. 

 

– Täällä on tuttuja opettajia ja mukava työympäristö, joten tänne oli kiva tulla suorittamaan työssäoppimisjaksoa. Minulla on paljon hyviä muistoja täältä, ja opettajat ovat antaneet todella paljon hyviä neuvoja ja apuja nyt, kun itse kouluttaudun opettajaksi.

Logistiikka-alalle Niiranen kehottaa suuntaamaan, mikäli nauttii monipuolisesta työstä, joka tarjoaa sopivasti haasteita.

– Tällä alalla on niin paljon erilaisia työllistymismahdollisuuksia, että sitä voi päätyä ihan mihin vain, ylikersantti Niiranen toteaa hymyillen.


Kuvat: Eeva Huotari