"- Täällä on nuoren miehen hyvä olla, ilmainen asunto ja ruoka ja saa koneitten kanssa puuhailla."

Kiinnostus koneisiin ajoi metsäalalle

Maatilan poikana kalajokinen Aku Ojala on saanut olla koneiden kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Hän opiskelee nyt viimeistä vuotta metsäalan perustutkintoa ja valmistuu metsäkoneenkuljettaksi.

- Opiskelut ovat olleet erittäin käytännönläheisiä. Ensimmäisenä vuotena aloitettiin raivaus- ja moottorisahan käytöstä ja kuljettiin metsissä taimikkoja hoitamassa, Aku kertoo.

Aku asui ensimmäisen opiskeluvuotensa koulun alueella asuntolassa, mutta nyt hän asuu Kannuksen keskustasta opiskelijoille vuokratuissa asunnoissa.

- Täällä on nuoren miehen hyvä olla, ilmainen asunto ja ruoka ja saa koneitten kanssa puuhailla. Kuin lomalla olisi, nauraa Aku.

Aku on parhaillaan työssäoppimassa Alavieskassa Erkki Hannula Oy:ssä. Metsäkoneenkuljettajien työ on toisinaan hieman yksinäistä talvipimeässä, mutta sitä Aku ei pelkää.

Tulevasta Aku tietää heinäkuussa alkavan armeijan. Hän lähtee Rovaniemelle lennostoon ajoneuvonkuljettajaksi, joten samalla hän saa kuorma-autokortin hankittua. Korttivalikoimaa Aku on kasvattanut jo opinnoissakin, sillä koulussa hän on suorittanut jo tulityökortin, EA1, työturvallisuuskortin ja luonnonhoitokortin. Kortteja tarvitaan, sillä metsäyhtiöt vaativat niitä urakoitsijoilta.

Kotitilalta löytyy vielä lypsykarjaa, mutta tulevaisuudessa on suunnitelmissa sukupolvenvaihdos, yhteinen maatalousyhtymä veljen kanssa ja keskittyminen enemmän koneurakointiin ja maanviljelyyn. Ensin Aku haluaa kuitenkin olla muualla hetken töissä, sillä sukupolvenvaihdokseen on vielä aikaa.