"Olen jo viisi- tai kuusivuotiaasta lähtien tiennyt, että tämä on minun alani."

"Nyt saan keskittyä siihen mistä tykkään”

Kun 16-vuotias Aaro Haasala viime syksynä aloitti asuntolaelämän, oli pientä jännitystä ilmassa. Kannuksessa maatalousteknologiaa opiskeleva nuori mies kertoo kuitenkin, että ystävystyi opiskelukavereiden kanssa jo ensimmäisten viikkojen aikana. Asuntolaan kotiutumista helpotti myös se, että kämppäkaveriksi muutti jo peruskoulusta tuttu kaveri.

-Olihan se erilaista, kun en koskaan ollut asunut poissa kotoa. Nopeasti siihen kuitenkin tottui ja nyt se menee jo ihan rutiinilla. Maanantaisin tulen tänne ja perjantaisin lähden aina takaisin kotiin Marinkaisiin.

Koulupäivät loppuvat Haasalan mukaan yleensä neljän maissa, ja sitten koittaa vapaa-aika. Asuntolassa on mukava ja rento tunnelma.

-Iltaisin me saatamme joko käydä kylillä tai viettää aikaa asuntolassa. Siellä pelaamme, kuuntelemme musiikkia, katselemme telkkaria tai puhumme mukavia, hän kertoo.

Haasala kertoo päätyneensä maatalousteknologiaa opiskelemaan, sillä se on jo pitkän aikaa ollut hänen haaveenaan. Ala oli tuttu jo ennen opiskeluaikaa, sillä hän on päässyt isänsä mukana työhommiin jo pienestä pitäen.

-Olen jo viisi- tai kuusivuotiaasta lähtien tiennyt, että tämä on minun alani. Opiskeleminen on vastuullisempaa kuin peruskoulussa, mutta kiinnostavampaa, sillä nyt saan keskittyä siihen, mistä tykkään.

Haasala kertoo, että opiskelu on hyvin käytännönläheistä, ja opettajienkin kanssa pärjää hyvin.

-Päivät kuluvat mukavasti, kun opettajillakin on hyvä huumori. Jotain pieniä jäyniäkin olemme heille tehneet, eivätkä he ainakaan vielä ole suuttuneet, Haasala paljastaa hymyillen.

Opiskelujen jälkeen Haasala aikoo suunnata suoraan työelämään ja armeijaa suorittamaan. Tulevaisuudessa hänen haaveenaan on joko oman tilan pyörittäminen tai koneurakointihommat.

-Töitä pitäisi ainakin riittää tällä alalla, hän toteaa.