Välinehuoltoalan perustutkinto

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on Välinehuoltoalan perustutkinnon suorittaminen. Välinehuoltaja puhdistaa, desinfioi, tarkastaa, huoltaa ja steriloi tutkimuksissa ja toimenpiteissä käytettäviä välineitä ja huolehtii erilaisten laitteiden käyttövalmiudesta.

Tutkinnon suoritettuasi voit toimia välinehuoltajana mm. terveyskeskusten tai sairaaloiden välinehuollossa, mutta työpaikka voi löytyä myös laboratoriosta, hammashoitolasta, pieneläinklinikalta, lääketehtaasta sekä elintarvike- tai kemianteollisuuden palveluyksiköstä.

Kohderyhmä

Välinehuoltajan työ on vaihtelevaa ja monipuolista, työntekijältä edellytetään hyvän ammattitaidon lisäksi huolellisuutta, pikkutarkkuutta ja järjestelykykyä. Työssä tarvitaan myös hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä työskennellä sekä yksin että ryhmässä.

Opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää fyysistä toimintakykyä, henkistä tasapainoa ja kykyä olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Välinehuoltoalan
perustutkintokoulutus kuuluu SORA-lainsäädännön piiriin, opiskelijavalinnassa huomioidaan
hakijan terveydentila ja alalle soveltuvuus. https://bit.ly/2njUFsY

Jatkuva haku on suunnattu sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa. (Katso lisätietoja: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/yhteishaku-ja-jatkuva-haku) Jatkuvan haun koulutukseen voi hakea tällä sivustolla, kun haku on avoinna. Mikäli haku on suljettu, mutta sinulla on jo alan opintoja, voit tiedustella hakijapalveluista mahdollisuutta jatkaa opintojasi.

Lisätietoa valintaperusteista ja vaatimuksista löydät täältä: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/valintaperusteet-ja-vaatimukset

Sisältö

Tutkinnon kokonaislaajuus on 180 osp, josta ammatillisia opintoja on 145 osp ja yhteisiä tutkinnonosia on 35 osp.

Välinehuoltoalan perustutkintoon kuuluu kolme kaikille pakollista tutkinnonosaa:
• Välineiden puhdistaminen ja desinfiointi infektioiden torjuntatyössä, 45osp
• Välineiden pakkaamisprosessissa toimimine, 30osp
• Sterilointi osana välinehuoltoa, 40 osp


Välinehuoltoalan perustutkintoon kuuluu lisäksi neljä valinnaista tutkinnonosaa, joista valitaan kaksi:
• Alakohtainen välinehuolto, 15osp
• Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikön infektoiden torjuntatyössä toimiminen, 15 osp
• Terveydenhuollon logistisissa palveluissa toimiminen, 15 osp
• Ilmastovastuullinen toiminta, 15 osp


Välinehuoltoalan perustutkintoon kuuluu lisäksi yhteisiä tutkinnonosia yhteensä 35 osp:
• Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
• Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
• Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.

Opinnot kestävät noin 2 vuotta henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti, aikaisemmat opinnot tai työkokemus voivat lyhentää opintojen kestoa. Opinnot sisältävät verkko-opiskelua TEAMS-ympäristössä, lähiopetusta oppilaitoksessa ja työssäoppimista Välinehuoltoalan toimintaympäristöissä. Lähiopetusta toteutamme vaihtelevasti päivä-, ilta- ja viikonloppuopintoina.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Lisätietoa koulutuksesta antavat
Hakijapalvelut, p. 040 808 5010, hakijapalvelut(at)kpedu.fi

Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Alun perin Simosta kotoisin oleva Elisa Kalliokoski muutti nuorena Etelä-Suomeen, oli useamman vuoden kotiäitinä ja töissä puhdistuspalvelualalla. Kokkolassa asuvat puolison vanhemmat saivat perheen muuttamaan Kokkolaan ja samalla Elisalle tuli ajatus vaihtaa alaa. Elisa selvitti perusteellisesti ennen koulutukseen hakeutumista tietoa tehtävistä. Välinehuoltajan koulutus ja työ alkoivat kiinnostaa, kun siinä kerrottiin pikkutarkkuudesta ja järjestelmällisyydestä.

Lue lisää

Nepalilaissyntyinen Kabita K C, 24, tekee lähihoitajan työtä Koivurinteen pal­velukodissa Pietarsaaressa. Tällä hetkellä hän työskentelee intervallihoito-osastolla. Työtehtäviin kuuluu mm. asukkaiden hoivaa ja huolenpitoa sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden edistämistä.

Lue lisää

Kokkolalainen Olli Ontronen oli jämäh­tänyt kaupan alalle 11 vuodeksi, vaikka ei kokenutkaan alalla vallitsevan raha ratkai­see -mentaliteetin sopivan hänen luon­teelleen. Vuonna 2017 hän päätti vihdoin ryhtyä miettimään uusia mahdollisuuksia työrintamalla, ja hakeutui opiskelemaan lähihoitajaksi.

Lue lisää

Terveydenhoitoala tulee tulevaisuudessa kärsimään yhä merkittävämmästä työvoi­mapulasta, ja siksi kaikki apukädet ovat tarpeen – vaikkapa robotin muoviset sel­laiset. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston OnniRobo -hankkeessa työskentelevät hoitotyön opettajat Anssi Pulkkinen, Sonja Pynssi ja Niko Kaukonen sekä IT- ja media-alan opettaja Kirsi Oikari­nen saivat hiljattain käydä tutustumassa Örebrossa sijaitsevaan innovaatioasun­toon, jossa esiteltiin uusia apuvälineitä hoitajien työnteon helpottamiseksi.

Lue lisää

Sanotaan, että sote-alalla työskennellään kutsumusammatissa. 19-vuotiaan lähihoitajaopiskelija Iida Ojan kohdalla väite pitää jokseenkin paikkansa.

Lue lisää

Kokkolassa Kirkonmäen päiväkodissa työskentelevä Kira Myllykangas kertoo päätyneensä alalle omakohtaisten kokemusten innostamana.

Lue lisää

Yli kymmenen vuotta kaupan alan töitä tehnyt Marika Andersson-Petäjä allekirjoittaa tutun totuuden, jonka mukaan hoitoala on kutsumusammatti.

Lue lisää

Viisi vuotta Kokkolassa asunut Bishow Kunwar opiskelee lähihoitajaksi. Nepalista Suomeen muuttanut Kunwar kävi Kokkolaan muutettuaan ensin kielikurssin, jonka jälkeen hän hakeutui sosiaali- ja terveysalalle valmistavaan koulutukseen.

Lue lisää

Ensihoidon osaamisalasta valmistunut lähihoitaja Pasi Saari aloitti heti valmistuttuaan työt hoitotason ambulanssissa Pietarsaaressa.– Unelmatyöpaikka, hän toteaa hymyssä suin.

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysala oli viimeisenä Vilhelmiina Kellokosken uratoivelistalla nuorena. Tie veikin hänet Etelä-Suomeen ensin ravintola-alan työhön ja sitten puutarha-alan opintojen jälkeen kukkakauppaan töihin. 

Lue lisää

Piia Koski-Vähälä Kannuksesta opiskelee aikuisopintoina sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Hän aloitti opinnot syksyllä 2014 ja valmistuu mielenterveyden ja päihdetyön osaamisalalta lähihoitajaksi lokakuussa 2016.

Lue lisää

Keskussairaalassa päivystävät kesälääkärit kävivät ennen kesätöiden alkua Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kiurun koulutuksessa Hyvinvointikampuksella. Lääkärit harjoittelivat simulaatiotilassa käytännön toimenpiteitä elvytystilanteessa.

Lue lisää

Kätilön ja karjakon töistä lapsena haaveillut Lea Haasala on työskennellyt jo pitkään hoiva-alalla. Esimies ehdotti hänelle eräänä päivänä kahvipöydässä Vanhustyön erikoisammattitutkinnon suorittamista työn ohessa.

Lue lisää

Ilkka Tossavainen valmistui hierojaksi kesäkuussa. Tiivis opiskelu vaati aikatauluttamista ja taloudenkin osalta tasapainottelua, mutta alanvaihtajaa motivoi unelma, jonka hän oli päättänyt toteuttaa.

Lue lisää

Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa opiskeleva kokkolalainen Joonatan Kinnunen valitsi alan siksi, että hän haluaa auttaa ihmisiä. Kinnunen on yksi niistä lähihoitajaopiskelijoista, jotka hakivat ja pääsivät erikoistumaan ensihoidon osaamisalaan. Ensihoitajat valitaan soveltuvuuskokein, jossa on sekä kirjallinen että fyysinen osuus.

Lue lisää

Kälviäläinen Marika Kamula (25) valmistui lähihoitajaksi vuonna 2010. Tuolloin hän valitsi osaamisalakseen lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon. Valinta osui tavallaan kohdilleen, sillä Marika jäi tuolloin äitiyslomalle ja lopulta hän oli kotona kolmen pienen lapsensa kanssa.

Lue lisää

Luotolaiset Emilia Niemelä ja Fanny Svenfelt ovat opiskelleet suomen kieltä yläasteelta lähtien. Täysin ruotsinkielisellä kotiseudulla suomea käytetään kuitenkin vähän, joten tytöt hakeutuivat yläasteen jälkeen Kokkolaan opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.

Lue lisää

Pietarsaaressa asuva Ikra Osman pääsi Suomeen perheensä kanssa seitsemän vuotta sitten. Nyt 18-vuotias nuori nainen opiskelee viimeistä vuotta lähihoitajaksi ja tähtää työelämään.

Lue lisää

Oral Hammaslääkärit -ketjun Kokkolan toimipaikassa oli tarvetta uusille työntekijöille. Henkilöstöhankinnassa oli aiemmin koettu haasteita, joten luontevaksi vaihtoehdoksi muodostui oppisopimuksella kouluttaminen. Tavoitteena oli, että lähihoitajan taustakoulutuksella olevat oppisopimuskoulutettavat suorittaisivat suunhoidon osaamisalan kaksi tutkinnon osaa noin vuoden mittaisen koulutuksen aikana työpaikalla oppien, ja heille solmittaisiin vakituiset työsopimukset Oralille valmistumisen jälkeen.

Lue lisää

Hilda Nopanen, 26 on hyvä esimerkki siitä, että harrastuksesta voi kehittyä ammatti, sekä myös siitä, että jatko-opintoihin voi hakeutua lähihoitajan papereilla.

Lue lisää