Tavoite
Kehittämällä uusia palveluja ja elämyksellisyyttä varmistat paikkasi kehityksen kärjessä. Hae uutta potkua toimintaan kehittämällä osaamistasi muun muassa tuotteistamisessa, palvelumuotoilussa tai brändin rakentamisessa.
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon avulla vahvistat osaamistasi matkailualan ketteränä kehittäjänä sekä saat oppeja oman organisaatiosi matkailupalveluiden kehittämiseen innovatiivisessa joukossa. Pääset samalla verkostoitumaan muiden samanhenkisten kehittäjien kanssa.
Kohderyhmä
Matkailualan ammattilaisille, jotka haluavat kehittää uusia ja houkuttelevia matkailutuotteita tai kirkastaa ja muotoilla jo olemassa olevia palveluita. Voit myös olla uutta liiketoimintaa käynnistävä yrittäjä.
Sisältö
|Koulutus toteutetaan joustavasti monimuoto-opiskeluna, jossa vuorottelevat valmistavan koulutuksen lähipäivät, ohjattu etäopiskelu, työssä oppiminen ja näytöt. Koulutus kestää n. 1,5 vuotta opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.
Tutkintokoulutus sisältää:
- 12 koulutuspäivää Kokkolassa/etänä
- neljä pienryhmäohjausta (á 1,5h) (voidaan toteuttaa etänä)
- kaksi työpaikkakäyntiä (voidaan toteuttaa etänä)
- kahdeksan henkilökohtaista ohjausta (voidaan toteuttaa etänä)
Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu yhdestä kaikille pakollisesta osasta ja kahdesta valinnaisesta osasta.
Pakollinen tutkinnon osa:
Proaktiivinen kehittäminen 90 osp
Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan kaksi:
Brändin rakentaminen 45 osp
Tuotteistaminen tuotekehitysprosessissa 45 osp
Innovaattorina toimiminen 45 osp
Palvelumuotoilu tuotekehitystyössä 45 osp
Tutkinnon osa tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta 45 osp laajuisesti
Koulutusinfo:
Koulutuksesta kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla kuulemaan lisää lyhyeen infoon Teams-yhteydellä.
10.12.2025 klo 11-11.45
Linkki infoon: Matkailualan Tuotekehitystyön eat, info Kokoukseen liittyminen || Microsoft Teams|||
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Koulutusohjelma toteutetaan laajan oppisopimuskoulutuksen järjestämisluvalla yhteistyössä Careerian kanssa.
Koulutuksen hakuaikaa jatkettu 6.1.2026 saakka, samoin koulutuksen aloitus siirretty alkavaksi 21.1.2026.
Opiskelijat valitaan työtehtävien ja haastattelujen perusteella.
Koulutus on maksuton oppisopimuksella opiskeltaessa.
Lisätietoja oppisopimuskoulutuksesta: https://www.kpedu.fi/tyoelamalle/oppisopimuskoulutus
Lisätietoja hakeutumisesta: paivi.valli@kpedu.fi, puh. 040 359 6255
Lisätietoja koulutuksesta:jouni.kahila@careeria.fi, puh. 040 595 7629