Kohderyhmä
Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että kädentaidoista kiinnostuneille aikuisille. Huomioithan, että työ on intensiivistä, vaatii keskittymistä sekä käsillä työskentelyä. Mikäli tarvitset tukea leikkaamisessa, punomisessa tai värjäämisessä, on mahdollista ottaa mukaan oma avustaja. Työpaja voidaan toteuttaa osittain myös englanniksi.
Sisältö
Työpaja etenee vaihe vaiheelta rauhallisessa tahdissa ja perustuu yksilölliseen sekä ryhmäohjaukseen, käsityöperinteiden kunnioittamiseen sekä laadukkaisiin materiaaleihin. Saat henkilökohtaista ohjausta oman rummun tekemiseen ja suunnitteluun kurssin aikana ja jo ennen työpajaa.
Kurssin runko:
- Rummun suunnittelu ennen työpajaa (kouluttaja ottaa yhteyttä ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen)
- Poronnahkavuodan leikkaus, liotus, värjäys ja punominen
- Rumpukehän työstäminen ja koristelu, nahan punominen
- Rumpukapulan valmistus luonnonmateriaaleista
- Rummun maalaus ja koristelu
- Ohjeistus rummun hoitamiseen ja säilyttämiseen kotona.
Kurssille otetaan max. 8 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja
kouluttajat: Kristiina Jaakola: ”Elämäni on kulkenut syntymän ja kuoleman äärellä. Työskentelin 24 vuotta hoitoalalla, viimeisimpänä kätilönä synnytysten ja akuuttihoidon parissa. Nämä vuodet opettivat minulle elämän tärkeimmän läksyn: syntymän ja kuoleman välisen ajan merkityksen. Se on aika, jota moni meistä unohtaa elää.” MagciMoon Oy / Musta Korppi
Kurssihinta sisältää yksilöllisen ohjauksen koko prosessin ajan ryhmä huomioiden ja kirjalliset ohjeet. Kansanopisto tarjoaa kurssipäivien lounaat.
HUOM! Kurssihinta ei sisällä materiaalimaksua 135 € / osallistuja (sis. alv25,5 %). Kouluttaja tilaa materiaalit heti ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen ja materiaalimaksu maksetaan suoraan kouluttajalle ennen kurssia. Kansanopisto laskuttaa kurssimaksun pidetyn kurssin jälkeen.
Materiaalimaksu sisältää:
- poronnahkavuodan 1 kpl / osallistuja
- pyöreän rumpukehän (45 cm/ 10 cm)
- rumpukapulan materiaalit (puukepin + muu materiaali kapulaan)
- kurssilla käytettävät työvälineet
Opistolla on mahdollisuus majoittua 35 euroa/yö jaetussa 2hh huoneessa. Majoitushinta sis. aamupalan ja liinavaatteet.
Päätös kurssin toteutumisesta perustuu hakijoitten määrään. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen perimme peruutetusta kurssipaikasta koko kurssihinnan 299 €. Myöskään materiaalimaksua 135 € ei palauteta, mikäli kurssi perutaan ilmoittautumisajan jälkeen. Keski-Pohjanmaan kansanopistolla on oikeus peruuttaa koulutus, mikäli ryhmäkoko jää liian pieneksi.
Lisätietoja: info.kansanopisto@kpedu.fi