Tavoite
Tavoitteena on oppia ammattimainen akupunktiohoitotyö. Koulutus antaa valmiudet ammattimaiseen akupunktiohoitotyön harjoittamiseen. Kiinalainen lääketiede on kokonaisvaltainen oppi ihmisestä, jonka juuret ovat kaukana historiassa. Jo yli 2000 vuotta sitten sen teoriat muodostivat eheän kokonaisuuden ja hoitokeinot olivat hienostuneita ja pitkälle kehittyneitä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään muinaismuistosta, vaan kiinalaisen lääketieteen teorioita on kehitetty, uudistettu ja tarkennettu kautta aikojen nykypäiviin saakka. Tänä päivänä käsissämme on elävä lääketieteen ala, jolla on paljon annettavaa osana terveydenhuoltoamme. Akupunktio on Kiinan ulkopuolella käytetyin kiinalaisen lääketieteen hoitomuodoista. Hoito perustuu potilaalle tehtyyn tutkimukseen, jonka pohjalta kulloinkin käytettävät akupunktiopisteet ja pistotekniikat valitaan. Vaikka akupunktiota on Suomessa perinteisesti käytetty lähinnä erilaisten kiputilojen hoitamiseen, on sen käyttöalue todellisuudessa huomattavasti laajempi. Ihmisen omaa puolustuskykyä vahvistavana se tehoaa hyvin mm. moniin tulehdustauteihin, joiden hoitamiseen koululääketieteellä ei välttämättä ole keinoja. Kaiken kaikkiaan akupunktio on tehokas koululääketiedettä täydentävä hoitomuoto, jolla on toivottavasti tulevaisuudessa tärkeä rooli myös julkisessa terveydenhuollossa.
Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille.
Sisältö
- Kiinalaisen lääketieteen peruskäsitteistö
- Kiinalaisen lääketieteen perusteoriat
- Diagnostiikka
- Akupunktio ja moksibustio
Akupunktiohoitaja, kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion perusteet- koulutus on monimuoto-opiskelua, joka sisältää 84 lähiopetuspäivää. Kolmen päivän lähiopetusjaksoja on keskimäärin 8 lukuvuodessa. Lähiopetuspäivät ovat pe-su. Koulutus sisältää lähiopetusta, hoitoharjoittelua sekä ohjattua etätyötä. Akupunktiokoulutuksen opetusohjelma perustuu kansainvälisiin vaatimuksiin. Kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion perusteet- koulutuksen laajuus on 104 opintopistettä. Jotta Akupunktio Ammattilaisten rekisterivaatimukset toteutuvat, tulee opiskelijan suorittaa myös länsimaisen lääketieteen opinnot 30 opintopistettä (Huom! Eivät sisälly akupunktiohoitajakoulutukseen). Länsimainen lääketiede voidaan tunnistaa aikaisempien opintojen perusteella.
LISÄTIETOJA lääketieteen perusteet (LKL)- koulutuksesta linkistä: https://www.kpedu.fi/hakijalle/kansanopisto
Syksyn lähiopetuspäivät:
27.-29.9., 25.-27.11. ja 29.11-1.12.
Pe klo 10-17
La klo 9-20.30
Su 9-14
Kevään 2025 lähioopetuspäivät ilmoitetaan myöhemmin.
Lisätietoja
Kouluttaja: Tero Inkeri, Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen Koulutuskeskus.
Tero Inkeri on suorittanut akupunktion ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen opintoja noin viiden vuoden ajan Kiinan yliopiston opetusohjelman mukaisesti. Kliinisen harjoittelun hän on suorittanut Kiinassa, Pekingiläisessä lääketieteellisessä sairaalassa. Tällä hetkellä Tero Inkeri työskentelee potilastyössä omalla akupunktioklinikalla Helsingissä https://www.akupunktioklinikka.fi ja toimii kouluttajana monissa akupunktiokoulutuksissa. Lisäksi hän on jäsen Akupunktioammattilaiset Ry:ssä. https://akupunktioammattilaiset.fi/
Lisätietoa koulutuksesta ja kouluttaja Tero Inkeristä:
https://www.akupunktioklinikka.fi/oppi.html
https://akupunktioammattilaiset.fi/wp-content/uploads/2022/10/Tero-Inkeri-CV.pdf
Koulutuksen hinta sisältää opetuksen, luentomateriaalin sekä lounaan lähiopetusjaksoilla. Koulutusmaksu laskutetaan kuukausierissä jaettuna koulutuksen ajalle. Lääketieteen perusteet (LKL) 30 op opiskellaan myös monimuoto-opiskeluna. Kysy lisää info.kansanopisto(at)kpedu.fi
Keski-Pohjanmaan kansanopistolla on mahdollisuus majoittua edullisessa kurssihotellissa. Majoitusohjeistus lähetetään hakijoille hakuajan päättymisen jälkeen.
Oppilaat valitaan koulutukseen ensisijaisesti hakemusten, mutta myös hakemusjärjestyksen perusteella.
Lisätiedot käytännönjärjestelyistä: koulutussihteeri Seija Prittinen, p. 040 808 5035 tai info.kansanopisto(at)kpedu.fi