Pianostudio 2025-26

Tavoite

Musiikkikurssi, jossa opetusta ohjaa rakkaus pianomusiikkiin! Tehdään huipusti jokaisen omien henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan.

Kohderyhmä

Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat
- oppia soittamaan pianoa
- soittaa soittamisen ilosta
- jatkaa ehkä jopa vuosia sitten keskeytynyttä harrastusta
- kehittyä paremmiksi pianisteiksi ja hioa omia soittotaitoja eri osa-alueilla
- valmentautua ammattiopintojen pääsykokeisiin
- hioa omaa tuntinto- tai konserttiohjelmistoa
- laajentaa pianomusiikin eri tyylilajien tuntemista

Opetus suunnitellaan jokaisen opiskelijan omalta taitotasolta lähteväksi kehityspoluksi. Opetus koostuu omista henkilökohtaisista oppitunneista, luokkatunnista ja yhteisistä intensiivijaksoiista. Intensiivijaksojen yhteydessä järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös esiintymistilaisuuksia.

Sisältö

Pianostudion lukuvuosi koostuu kahdesta moduulista, joista jokainen sisältää
- yksilöopetusta 11 x 45 min
- luokkatunnin 4 x 45 min
- yhden intensiivijakson 10 x 45 min

Pianostudio-kurssilla voi opiskella koko lukuvuoden tai osallistua vain joko syys- tai kevätkauteen. Omien henkilökohtaisten soittotuntien aikataulu voidaan tarvittaessa sopia joustavasti, jos esimerkiksi asut kauempana Kokkolan alueelta ja haluat käydä tunneilla harvemmin kuin kerran viikossa.

Pianostudio-kurssi on suunnattu pääasiassa aikuisille ja yli 12-vuotiaille nuorille. Kurssi voi olla väylä kohti musiikkiopintoja taiteen perusopetuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa. Kurssi tarjoaa myös loistavan mahdollisuuden pitää ammattiopinnoista välivuosi ja keskittyä vain soittamiseen ja oman ohjelmiston hiomiseen. Pianostudio-kurssi tarjoaa avoimen mahdollisuuden harrastaa pianon soittamista alkeista huipputasolle asti.

Kurssipaikat täytetään ilmoittautuisjärjestyksessä. Moduulin toteutuminen edellyttää vähintään 8 oppilasta.

Lukuvuosi 2025-2026:

Syyskausi 1.9.-30.11.2025
Kevätkausi 12.1.-26.4.2026
- Intensiivijaksojen ajankohdat sovitaan kauden alussa.

Pianostudio-kurssille on jatkuva haku! Uusia opiskelijoita voidaan ottaa pitkin lukuvuotta, mikäli oppilaspaikkoja on vapaana.

Lisätietoja

Kurssin opettajana on Pia Lempiälä.

* Pia Lempiälä on kokkolalainen pianisti ja pianonsoitonopettaja. Hän on valmistunut pianonsoitonopettajaksi Keski-Pohjanmaan konservatoriosta, tehnyt jatkotutkinnon/A-kurssin sekä päivittänyt pedagogiopintonsa Centriaammattikorkeakoulussa. Kotimaan kamaralta hän on piipahtanut opiskelemaan muutamiksi vuosiksi myös Liszt Ferenc Akatemiaan Debreceniin, Unkariin ja Stavangerin yliopistoon Norjaan. Pia on toiminut vuodesta 1998 pianonsoitonopettajan/säestäjän virassa Ylivieskan seudun musiikkiopistossa. Tuntiopettajana hän on työskennellyt mm. Keski-Pohjanmaan konservatoriossa, Yrkeshögskolan Noviassa ja Kaustisen musiikkilukiossa. Laulu soikoon! - yksinlaulukurssin opettajakuntaan Pia on kuulunut yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Opetustyön lisäksi Pia on esiintynyt pianistina lied- ja kamarimusiikin parissa sekä avustanut mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria ja Seinäjoen kaupunginorkesteria. Onpa hän sujahtanut tangonkin puolelle Guardia Nueva orkesterin pianistina. Poikkitaiteelliset projektit ovat lähellä Pian sydäntä.

Peruspaketti
310 € joko syys- tai kevätkausi
- Laskutetaan kahdessa erässä 2 x 155€

Puolikas oppilaspaikka
- 155 € joko syys- tai kevätkausi
- sisältää 5 x 45 min yksilöopetusta, luokkatunnin ja intensiivijakson

Lisätietoja:
Keski-Pohjanmaan kansanopisto
info.kansanopisto@kpedu.fi tai 040 8085 035

Koulutussuunnittelija Minna Poutanen (lomalla 11.7.-24.8.)
044 7250 701/minna.poutanen@kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan kansanopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Kysy koulutuksesta

Puhelin: 040 8085 035

Keski-Pohjanmaan kansanopistosta löytyy ihanteellinen oppimisympäristö, joka tukee yhteisöllisyyttä, ja jossa kaikki oppivat toisiltaan. Siellä opitaan arvostamaan, ymmärtämään ja suvaitsemaan myös erilaisuutta. Osalle opiskelu on tietynlainen pysähtymisen paikka, kun taas toiset ovat kehittämässä osaamistaan ja ammattitaitoaan.

Lue lisää

Kokkolalaista Anders Lillhongaa on aina kiinnostanut tanssi ja kehollisuus. Hakeutuminen tanssialalle kuitenkin vei aikansa.

Lue lisää

Taideaineet ja käsillä tekeminen ovat aina kiinnostaneet valokuvaajan ammattitutkinnon keväällä suorittanutta Jenni Rajaniemeä. Linssin läpi maailmaa tutkiva valokuvaaja unelmoi omasta kuvaamosta, ja tutkinnon myötä haaveet ovat askelta lähempänä.

Lue lisää

Nivalalainen Elisa Ojala on aina nauttinut piirtämisestä. Koronan iskiessä hän päätti ostaa ensimmäiset akryylimaalinsa ja laajentaa taideharrastustaan maalaamisen pariin. Hän innostui maalaamisesta kovasti, ja päätti hakea siihen lisäoppia.

Lue lisää

Haminasta kotoisin oleva Elise Zoon ei nuoruudessaan kokenut olevansa erityisen taiteellinen. Jollakin tasolla luova työ ja taiteen tekeminen on kuitenkin kiinnostanut, ja yksi luovuuden toteuttamiskeinoista oli aikoinaan teinisirkukseen osallistuminen.

Lue lisää

Tanssimisesta nauttiva Henna Hietamäki haki peruskoulun jälkeen Redun tanssilinjalle. Sinne ei kuitenkaan paikkaa auennut ensimmäisellä yrittämällä, joten hän päätyi hakemaan lisää pohjaa oman ilmaisun tutkimiselle Kälviä Arts -opistovuodesta.

Lue lisää