Pintakäsittelyalan perustutkinto, rakennusmaalauksen osaamisala
Tavoite
Maalarit ovat erikoisosaajia, jotka tekevät erilaisin työtavoin ja menetelmin monenlaisten pintojen käsittelyä uudis- ja saneerausrakentamisen kohteissa. Maalarin työnjälki näkyy laajasti.
Tutkinnon suoritettuasi voit toimia maalarina mm. maalaus- ja rakennusliikkeissä, remonttiyrityksissä rakennustyömailla, itsenäisenä yrittäjänä, lattianpäällystäjänä tehden maalaustöiden lisäksi lattioiden matto- ja parkettiasennuksia, seinien ja kattojen päällystystöissä, huoneistoremonteissa tai maalausalan liikkeissä asiakaspalvelutehtävissä.
Kohderyhmä
Työ vaatii pitkäjänteisyyttä, laatutietoisuutta, hahmottamiskykyä, kädentaitoja ja huolellisuutta. Pintakäsittelyalalla työskentelet erilaisten ihmisten kanssa ulkona ja sisällä. Itsenäisesti tai tiimeissä tehtävä työ edellyttää hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja.
Jatkuva haku on suunnattu sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa. (Katso lisätietoja: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/yhteishaku-ja-jatkuva-haku) Jatkuvan haun koulutukseen voi hakea tällä sivustolla, kun haku on avoinna. Mikäli haku on suljettu, mutta sinulla on jo alan opintoja, voit tiedustella hakijapalveluista mahdollisuutta jatkaa opintojasi.
Lisätietoa valintaperusteista ja vaatimuksista löydät täältä: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/valintaperusteet-ja-vaatimukset
Sisältö
Pintakäsittelyalan perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Ammatillinen perustutkinto koostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja ammattitaitoa täydentävistä tutkinnon osista (35 osp).
Pakolliset tutkinnon osat, 85 osp:
- Rakennusten korjausmaalaus 50 osp
- Uudisrakennusmaalaus 35 osp
Valinnaiset tutkinnon osat 60 osp:
- Pientalojen ulkomaalaus 15 osp
- Tapetointi 15 osp
- Lattiapällysteiden uusiminen 15 osp
- Puupintojen pintakäsittelyt 15 osp
- Erikoismaalaus 15 osp
- Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen 5 osp
- Yrityksessä toimiminen 15 osp
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämä osaaminen
Maalariksi opiskellaan Kokkolassa Ammattikampuksella.
Uudisrakennuksilla ja huoneistoremonteissa opiskelet tasoite-, rakennusmaalaus-, tapetointi- ja lattianpäällystystöitä. Ammattiaineissa opit erilaisten materiaalien, värien ja pinnoitteiden käyttöä, joka mahdollistaa onnistuneen ja pitkäikäisen lopputuloksen. Opiskelussa kiinnitetään huomiota luontoystävällisyyteen, maalarin työympäristön parantamiseen sekä ympäristön kuormitusten vähentämiseen.
Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.
Lisätietoja
Maalarin tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden. Alan tyypillisiä jatko-opintoja ovat:
- Pintakäsittelyalan ammattitutkinto
- Pintäkäsittelyalan erikoisammattitutkinto
- Artenomi (AMK), restauroinnin koulutusohjelma
Lisätietoja:
Hakijapalvelut, p. 040 808 5010 tai hakijapalvelut(at)kpedu.fi
Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus
Laajuus
180 ospPaikka
KokkolaOppilaitos
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHakeminen
Ei vapaita opiskelupaikkojaTutkinnon muut koulutukset
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHakijapalvelut
Puhelin: 040 808 5010
Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa päättyi hiljattain kolmen kuukauden mittainen Maalaus ja puuntyöstö tutuksi -koulutus. Tavoitteena oli tutustua puuteollisuuden ja pintakäsittelyn työhön ja koulutukseen, oppia aloilla tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tukea opiskelijoiden etenemistä tutkintoon valmistavaan koulutukseen tai työllistymiseen.Koulutuksen suoritti kymmenen alasta kiinnostunutta innokasta opiskelijaa. Tuomo Pyykölä ja Heidi Romar kokivat koulutuksen varsin hyödylliseksi.
Lue lisää– Tällaisissa tiloissa kelpaa olla ja työskennellä, toteaa rakennusliike NyConin toimitusjohtaja Håkan Nyman astellessaan sisään Kpedun rakennusalojen uusiin opiskelutiloihin Kokkolan Talonpojankadulla.
Lue lisääKpedun eri toimialojen opiskelijat käyttävät innokkaasti mahdollisuutta päästä kansainväliseen vaihtoon. Kpedun rakennusalan opiskelijat Veeti Niemonen, Arttu Harju, Aleksi Saari ja Saku Erkkilä olivat neljän viikon KV-jaksolla Espanjan Fuerteventurassa, Corralejossa ja Puerto Del Rosariossa huhti-toukokuussa. He pääsivät tekemään oikeita rakennusalan töitä.
Lue lisääVuonna 2015 talonrakentajaksi Kpedusta valmistunut David Boutov pistäytyi vierailulla katsomassa uusia rakennusklusterin opetustiloja. Davidille opiskeluajoista on erityisesti jäänyt mieleen vaihtojaksot Saksassa ja Puolassa, joissa hän sai näkemyksiä eri maiden rakennuskulttuureihin.
Lue lisääKeski-Pohjanmaan ammattiopiston Vuoden aikuisopiskelija 2018 on puualan opiskelija Eeva Sillanpää. Palkitsemisperusteluissa nousee esiin Sillanpään rohkeus tarttua uusiin, haastaviinkin, projekteihin. Sillanpäätä myös kehutaan taiteellisesti ja visuaalisesti lahjakkaaksi.
Lue lisääNiko Honkala ja Annika Kujala nakuttelevat puunpalasia paikoilleen Aalto Haitek Oy:n tehdashallissa Toholammilla. Valmistumassa on massiivinen pergola, jonka kaareva muoto suorastaan hivelee silmää.- Puuala tuntuu varsin passelilta. Tässä saa tehdä käsillä töitä ja työn jäljen näkee heti, Honkala ja Kujala tuumaavat.
Lue lisääPunainen tupa ja perunamaa ei nykypäivänä välttämättä tarkoita 200 neliön taloa neljällä makuuhuoneella. Markkinoille ovat viime vuosina tulleet minitalot, jotka ovat toimiva ratkaisu moneen tarpeeseen.
Lue lisääRakennusalan yrittäjä Ville Jokitalo suorittaa parhaillaan talonrakennusalan ammattitutkintoa. Tutkintotodistus on miehellä jo viittä vaille taskussa, sillä edessä on enää yksi tutkintotilaisuus.
Lue lisääKokkolalainen Aleksi Rajala hyppäsi vauhdista keväällä 2016 mukaan tammikuussa alkaneeseen talotekniikan perustutkinnon opiskelijaryhmään. Kyseessä oli Kpedun ensimmäinen putkiasentajien koulutus aikuisille.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi
