MES® -menetelmäohjaaja
Kohderyhmä
MES® -menetelmäohjaajakoulutus soveltuu erityisesti sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja muiden vastaavien alojen työntekijöille. Pohjakoulutusvaatimusta ei suoranaisesti ole, mutta hyödyt koulutuksesta, jos sinulla on vähintään opistotasoinen tutkinto joltakin edellä mainitulta alalta. Lisäksi edellytämme kykyä reflektoida oman toiminnan vaikutusta asiakastyössä sekä kykyä olla vuorovaikutuksessa koulutusryhmän kanssa.
Sisältö
Mikä on MES®?
- MES® on menetelmä, joka on kiinnitettävissä minkä tahansa palvelun tai elämänvaiheen tukiprosessiksi.
- MES-kartat® ovat työvälineitä. Ne tarjoavat pinnan peilata yleisinhimillisiä, ihmisen kasvuun ja kehitykseen liittyviä ilmiöitä, joita jokainen kannamme mukanamme tiedostamattamme tai tietoisesti. Oman taustan tutkimisen kautta saa välineitä oman resilienssin vahvistumiseen.
- MES® prosessissa pyritään oman toiminnan vakauttamiseen, ymmärtämiseen ja reflektointiin
MES® on itsetuntemuksen ja elämänhallinnan kasvuohjelma. Tavoite on lisätä koulutukseen osallistuvan sekä hänen asiakkaidensa toimijuutta ja auttaa löytämään vaihtoehtoisia tarinoita. Mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä prosessin aikana, nykyhetkessä.
MES® menetelmäkoulutuksessa vahvistetaan työntekijän omaa ammatillisuutta ja ymmärrystä siitä, miten lisätä asiakkaan toimijuutta omassa elämässään.
Keskeisimmät lähestymistavat ovat kiintymyssuhdeteoria, kognitiivinen- ja skeematerapia sekä narratiivisuus.
Koulutuksessa opitaan sekä MES®prosessista, että sen viitekehyksestä. Koulutus sisältää myös oman MES® prosessityöskentelyn, jonka aikana osallistuja työstää omaa käsitystä itsestään työ- ja siviiliroolin kautta.
MES® tunnekarttojen käyttöön kouluttaudutaan siis kahdella tasolla: Oman prosessin sekä harjoitusasiakkaiden ( 3kpl) kanssa.
Osallistuja saa käyttöönsä 16 MES® karttaa, ohjauksen niiden käyttöön sekä tarvittavat apuvälineet ja materiaalit.
Koulutus koostuu:
- 8 koulutuspäivästä, jotka toteutetaan neljän viikonloppukurssin muodossa (pe-la).
- Koulutuspäivien väleissä tehtävästä oppimispäiväkirjasta
- Tuki ja ohjaus omaan MES® prosessiin ja harjoitusasiakkaiden kanssa työskentelyyn
- Koulutukseen sisältyy myös kirjallisuustehtäviä, jotka vahvistavat omaa ammatillista kasvua
- Koulutuksen laajuus vastaa noin 16 opintopisteen työmäärää.
Koulutuksesta saa oikeuden käyttää rekisteröityä MES® tuotemerkkiä ja materiaaleja omassa työssään.
Lähikoulutuspäivät 5.-6.9.2025, 7.11.-8.11.2025, 6.2.-7.2.2026, 24.4.-25.4.2026 (klo 9-16)
Lisätietoja
Kouluttajat:
Jukka Sihlman: Sosionomi AMK ja Ammatillinen opettaja (AmO), MES®-kouluttaja
0504421298 jukka.sihlman@avosylin.fi
Timo Seppä: Psykiatrinen sairaanhoitaja AMK, Työnohjaaja, yksilöpsykoterapeuttiopiskelija
0445653200 timo.seppa@perhehoitokumppanit.fi
Kansanopisto tarjoaa kurssilaisille lähipäivien lounaat.
Opistolla on mahdollisuus majoittua 35 euroa/yö jaetussa 2hh huoneessa. Majoitushinta sis. aamupalan ja liinavaatteet.
Koulutusmaksu laskutetaan kolmessa erässä.
Majoitukseen ym. käytännön järjestelyihin liittyvät tiedustelut info.kansanopisto@kpedu.fi
Pidätämme oikeuden koulutuksen perumiseen, mikäli osallistujia ei ole riittävästi.
Laajuus
16 opAjankohta
5.9.2025 -25.4.2026Paikka
KälviäOppilaitos
Keski-Pohjanmaan kansanopistoHinta
590 €Hakeminen
Hakuaika päättyy 17.8.2025info.kansanopisto(at)kpedu.fi
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan kansanopistoKysy koulutuksesta
Puhelin: 040 8085 035
Sähköposti: info.kansanopisto(a)kpedu.fi
Nepalilaissyntyinen Kabita K C, 24, tekee lähihoitajan työtä Koivurinteen palvelukodissa Pietarsaaressa. Tällä hetkellä hän työskentelee intervallihoito-osastolla. Työtehtäviin kuuluu mm. asukkaiden hoivaa ja huolenpitoa sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden edistämistä.
Lue lisääKokkolalainen Olli Ontronen oli jämähtänyt kaupan alalle 11 vuodeksi, vaikka ei kokenutkaan alalla vallitsevan raha ratkaisee -mentaliteetin sopivan hänen luonteelleen. Vuonna 2017 hän päätti vihdoin ryhtyä miettimään uusia mahdollisuuksia työrintamalla, ja hakeutui opiskelemaan lähihoitajaksi.
Lue lisääTerveydenhoitoala tulee tulevaisuudessa kärsimään yhä merkittävämmästä työvoimapulasta, ja siksi kaikki apukädet ovat tarpeen – vaikkapa robotin muoviset sellaiset. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston OnniRobo -hankkeessa työskentelevät hoitotyön opettajat Anssi Pulkkinen, Sonja Pynssi ja Niko Kaukonen sekä IT- ja media-alan opettaja Kirsi Oikarinen saivat hiljattain käydä tutustumassa Örebrossa sijaitsevaan innovaatioasuntoon, jossa esiteltiin uusia apuvälineitä hoitajien työnteon helpottamiseksi.
Lue lisääSanotaan, että sote-alalla työskennellään kutsumusammatissa. 19-vuotiaan lähihoitajaopiskelija Iida Ojan kohdalla väite pitää jokseenkin paikkansa.
Lue lisääKokkolassa Kirkonmäen päiväkodissa työskentelevä Kira Myllykangas kertoo päätyneensä alalle omakohtaisten kokemusten innostamana.
Lue lisääYli kymmenen vuotta kaupan alan töitä tehnyt Marika Andersson-Petäjä allekirjoittaa tutun totuuden, jonka mukaan hoitoala on kutsumusammatti.
Lue lisääViisi vuotta Kokkolassa asunut Bishow Kunwar opiskelee lähihoitajaksi. Nepalista Suomeen muuttanut Kunwar kävi Kokkolaan muutettuaan ensin kielikurssin, jonka jälkeen hän hakeutui sosiaali- ja terveysalalle valmistavaan koulutukseen.
Lue lisääEnsihoidon osaamisalasta valmistunut lähihoitaja Pasi Saari aloitti heti valmistuttuaan työt hoitotason ambulanssissa Pietarsaaressa.– Unelmatyöpaikka, hän toteaa hymyssä suin.
Lue lisääSosiaali- ja terveysala oli viimeisenä Vilhelmiina Kellokosken uratoivelistalla nuorena. Tie veikin hänet Etelä-Suomeen ensin ravintola-alan työhön ja sitten puutarha-alan opintojen jälkeen kukkakauppaan töihin.
Lue lisääPiia Koski-Vähälä Kannuksesta opiskelee aikuisopintoina sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Hän aloitti opinnot syksyllä 2014 ja valmistuu mielenterveyden ja päihdetyön osaamisalalta lähihoitajaksi lokakuussa 2016.
Lue lisääKeskussairaalassa päivystävät kesälääkärit kävivät ennen kesätöiden alkua Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kiurun koulutuksessa Hyvinvointikampuksella. Lääkärit harjoittelivat simulaatiotilassa käytännön toimenpiteitä elvytystilanteessa.
Lue lisääKätilön ja karjakon töistä lapsena haaveillut Lea Haasala on työskennellyt jo pitkään hoiva-alalla. Esimies ehdotti hänelle eräänä päivänä kahvipöydässä Vanhustyön erikoisammattitutkinnon suorittamista työn ohessa.
Lue lisääIlkka Tossavainen valmistui hierojaksi kesäkuussa. Tiivis opiskelu vaati aikatauluttamista ja taloudenkin osalta tasapainottelua, mutta alanvaihtajaa motivoi unelma, jonka hän oli päättänyt toteuttaa.
Lue lisääSosiaali- ja terveysalan perustutkintoa opiskeleva kokkolalainen Joonatan Kinnunen valitsi alan siksi, että hän haluaa auttaa ihmisiä. Kinnunen on yksi niistä lähihoitajaopiskelijoista, jotka hakivat ja pääsivät erikoistumaan ensihoidon osaamisalaan. Ensihoitajat valitaan soveltuvuuskokein, jossa on sekä kirjallinen että fyysinen osuus.
Lue lisääKälviäläinen Marika Kamula (25) valmistui lähihoitajaksi vuonna 2010. Tuolloin hän valitsi osaamisalakseen lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon. Valinta osui tavallaan kohdilleen, sillä Marika jäi tuolloin äitiyslomalle ja lopulta hän oli kotona kolmen pienen lapsensa kanssa.
Lue lisääLuotolaiset Emilia Niemelä ja Fanny Svenfelt ovat opiskelleet suomen kieltä yläasteelta lähtien. Täysin ruotsinkielisellä kotiseudulla suomea käytetään kuitenkin vähän, joten tytöt hakeutuivat yläasteen jälkeen Kokkolaan opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.
Lue lisääPietarsaaressa asuva Ikra Osman pääsi Suomeen perheensä kanssa seitsemän vuotta sitten. Nyt 18-vuotias nuori nainen opiskelee viimeistä vuotta lähihoitajaksi ja tähtää työelämään.
Lue lisääOral Hammaslääkärit -ketjun Kokkolan toimipaikassa oli tarvetta uusille työntekijöille. Henkilöstöhankinnassa oli aiemmin koettu haasteita, joten luontevaksi vaihtoehdoksi muodostui oppisopimuksella kouluttaminen. Tavoitteena oli, että lähihoitajan taustakoulutuksella olevat oppisopimuskoulutettavat suorittaisivat suunhoidon osaamisalan kaksi tutkinnon osaa noin vuoden mittaisen koulutuksen aikana työpaikalla oppien, ja heille solmittaisiin vakituiset työsopimukset Oralille valmistumisen jälkeen.
Lue lisääHilda Nopanen, 26 on hyvä esimerkki siitä, että harrastuksesta voi kehittyä ammatti, sekä myös siitä, että jatko-opintoihin voi hakeutua lähihoitajan papereilla.
Lue lisääKpedun vuoden lähihoitajaopiskelijaksi on opiskelijoiden äänestyksellä valittu mielenterveys- ja päihdealan osaamisalalla opiskeleva kokkolalainen Kirsi-Maria Seppälä.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi
