Taidevirtaset 2023-2024
- Etusivu
- Kansanopiston koulutukset
- Koulutus
Tavoite
TaideVirtaset-linjan opiskelijalla on mahdollisuus kehittää ilmaisu-, vuorovaikutus- ja muita taitojaan teatterin, musiikin, tanssin, kuvataiteen ja kädentaitojen keinoin. TaideVirtaset esiintyvät, keikkailevat ja pitävät näyttelyitä mahdollisuuksien mukaan. TaideVirtasilla on myös yhteisiä opintoja Virtaset-linjan kanssa. Yhteisten opintojen pääpaino on vuorovaikutus- ja opiskelutaitojen kehittämisessä sekä itsetuntemuksen vahvistamisessa.
Kohderyhmä
Linja on suunniteltu erityistä tukea tarvitseville yli 16-vuotiaille taiteellisesta ilmaisusta kiinnostuneille henkilöille. Oman opiskelumotivaation lisäksi edellytämme valmiuksia toimia ryhmässä sekä kykyä työskennellä suhteellisen omatoimisesti.
Sisältö
TaideVirtaset-linjan opinnot voivat sisältää seuraavia taideaineita:
- Kuvataide: Tehdään kuvataidetta monin eri tekniikoin: mm. piirustus ja maalaus, grafiikka, kankaanmaalaus, huovutus sekä kokeellinen kuvataide.
- Kädentaidot: Harjoitellaan kädentaitoja monin eri tekniikoin: mm. puutyöt, kankaanpainanta, huovutus, virkkaus ja erilaiset lankatekniikat.
- Teatteri: Harjoitellaan näyttelemistä, fyysistä ilmaisua ja ääntä erilaisissa rooleissa, keksitään tarinoita ja improvisoidaan. Lisäksi tutustutaan teatterivaloihin, puvustamiseen ja lavastamiseen sekä valmistetaan pieniä esityksiä.
- Musiikki: Tutustutaan erilaisiin musiikkityyleihin ja soittimiin, lauletaan ja soitetaan yhdessä, harjoitellaan esiintymistä ja esiinnytään sekä valmistetaan erilaisia äänimaisemia.
- Tanssi: Parannetaan kehontuntemusta liikkuen ja tanssien. Opetellaan itsensä ilmaisemista kehon liikkeen avulla ja tehdään erilaisia luovia liikeharjoituksia. Tutustutaan erilaisiin tanssityyleihin.
Linjalla voit opiskella maanantaista perjantaihin, 1-5 päivää viikossa, oman mielenkiinnon mukaan. Teemme yhteistyötä kansanopiston muiden linjojen kanssa.
Lisätietoja
TaideVirtaset-linjalla työskentelee useita eri opettajia (sisällön asiantuntijoita) sekä ohjaaja. Jos opiskelijalla on tarvetta henkilökohtaiselle avustajalle, on mahdollisuus hakea vammaispalvelun kautta omaa henkilökohtaista avustajaa opistolle. Kuljetuspalvelun opiskelijat hakevat Soitelta.
Hinnat:
Opetus ja lounas: 1 päivä 25€, 2 päivää 35€, 3 päivää 50€, 4 päivää 60€, 5 päivää 70€ . Yöpyminen (sis. asumisen asuntolassa, aamupalan, päivällisen) 10 €/ yö.
Linjalla on mahdollisuus opiskella opintosetelirahalla. Opintoseteliavustuksella alennetaan opintomaksuja.
Hakuaika 1.1.2023-21.3.2023
Lisätietoja koulutuksesta: Valtteri Konttila, p. 044 7250 736, valtteri.konttil(at)kpedu.fi (kysy myös tutustumiskäynneistä!), koulutussihteeri Seija Prittinen, p. 040 8085 035
Laajuus
37 ovAjankohta
14.8.2023 -31.5.2024Paikka
KälviäOppilaitos
Keski-Pohjanmaan kansanopistoHakeminen
Hakuaika päättynytinfo.kansanopisto(at)kpedu.fi
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan kansanopistoKysy koulutuksesta
Puhelin: 040 8085 035
Sähköposti: info.kansanopisto(a)kpedu.fi
Kiinalainen BingLing Jiang tuli Suomeen poikaystävänsä perässä 10 vuotta sitten. Poikaystävä taas oli tullut ensin opiskelemaan Centria-ammattikorkeakouluun ja sittemmin töihin maatilalle Himangalle. Pariskunta asettui Kokkolaan ja heillä on nyt kolmevuotias tytär. BingLing osallistui Keski-Pohjanmaan kansanopistolla Kälviällä vuoden kestäneeseen aikuisten maahanmuuttajien valmentavaan koulutukseen ja aloitti sen kanssa samaan aikaan lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon opiskelun.
Lue lisääEmil Kinnunen, Nea Takala ja Jerry Korkeamäki hakevat suuntaa tulevaisuuden opintoihin Valma-koulutuksesta, joka on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille ammatilliseen koulutukseen valmentavaksi vuodeksi.
Lue lisääValma-koulutuksen juuret kylvettiin lähes kymmenen vuotta sitten, kun Ammattistartti-ryhmä aloitti yhdessä ammattikoulun asuntolan solussa. Aluksi koulutus oli puolen vuoden mittainen, mutta koulutuksen kestoa lisättiin pian vuoteen.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi
