Hukkamuodot 

Leanissa voidaan tunnistaa ainakin kahdeksan hukkamuotoa, jotka ovat tunnistettavissa niin teollisuudessa kuin palvelualoilla:

Tarpeeton tuotanto/liikatuotanto. Se syntyy, kun tuotetaan osia/komponentteja, joita ei heti käytetä tai myydä, tuotetaan varsinaista tarvetta aiemmin. Ylituotantoa ovat myös esimerkiksi palaverit, joita pidetään varmuuden vuoksi tai joihin kutsutaan liikaa ihmisiä.

Turha odottelu/ylimääräinen aika. Koneet ovat vajaakäytöllä tai henkilöstöllä ei ole työtä tehtäväksi raaka-aineen myöhästymisestä johtuen.  Asiakas voi joutua odottamaan palvelua.

Tarpeettomat kuljetukset ja siirrot. Kuljetetaan materiaalia enemmän kuin on tarpeen tai on turhia tavaroiden siirtelyjä varastoon tai sieltä pois. Työtä tehdään eri paikoissa, vaikka hajasijoittelulle ei ole perusteita.

Tarpeeton työ/liikatyö. Valmistetaan ”ylilaatua” eli tuote tai palvelu tarjotaan asiakkaalle laadukkaampana kuin asiakas tarvitsee ja on siitä valmis maksamaan. 

Tarpeeton varastointi. Liiallinen varastointi johtaa läpimenoajan pidentymiseen, tuotteiden vanhenemiseen ja samalla varastoitaviin tuotteisiin sitoutuu turhaan pääomaa.

Tarpeeton henkilöstön liikkuminen. Työntekijät voivat kävellä paikasta toiseen esimerkiksi työkaluja etsiessään tai informaatio (esimerkiksi sähköpostit) siirtyy tarpeettomasti.

Virheet ja vialliset tuotteet. Virheiden ja viallisten tuotteiden korjaamiseen kuluu turhaan aikaa ja rahaa. Virheet ja viat myös heikentävät laatua ja asiakaskokemusta.

Hyödyntämätön osaaminen. Organisaatiossa ei hyödynnetä työntekijöiden osaamista maksimaalisesti. Toisaalta hyödyntämättömän resurssin voidaan katsoa sisältyvän edellä mainittuihin muihin kohtiin, mutta hyödyntämätöntä resurssia korostamalla painotetaan henkilöstön merkitystä työyhteisössä.

Myös ihmisten käyttäytyminen voidaan nähdä hukkana (Charron ym., 2015).  Charron ym. nimeävät yhdeksännen hukan kaikkien muiden kahdeksan hukan juurisyyksi. Henkilökohtaisen käyttäytymisen hukka kumpuaa ihmisestä sisältä ja ihmisten välinen hukka koskee kaikkien työntekijöiden välistä vuorovaikutusta.