Työllistymispolut

logolista

Esittely

Työllistymispolut -hankkeella tuetaan työnhakijoiden työllistymistä, työelämässä tarvittavan osaamisen hankkimista sekä tutkinnon suorittamista. Lisäksi hankkeen aikana kehitetään alueen työllisyydenhoidonpalveluja yhteistyössä kuntakokeilun ja työhallinnon kanssa TE2024 uudistuksen tarpeet huomioiden.

Hanketta toteutetaan EU:n, kuntien ja Kpedun rahoituksella. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä on hankkeen päätoteuttaja ja Kokkolan kaupunki osatoteuttaja. Toteutusalueena on Keski-Pohjanmaan maakunta.

Hankkeen toteutusaika on 1.8.2023–31.7.2026.

Kohderyhmä:

Hankkeen kohderyhmänä ovat ensisijaisesti työmarkkinoille heikosti integroituvat työttömät työnhakijat kuten nuoret, ikääntyneet (+55 -vuotiaat) ja toistuvaistyöttömät. Lisäksi kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat ja osatyökykyiset työnhakijat sekä mm. koulupudokkaat, osa-aikatyössä olevat ja perhevapailta työelämään palaavat.

Tavoitteet:

Hankkeen tavoitteena on:

  • Edistää kohderyhmän pääsyä avoimille työmarkkinoille tai ammatilliseen koulutukseen (70% osallistujista työllistyy tai aloittaa opiskelun)​
  • Vähentää pitkäaikaistyöttömyyden syntymistä kehittäen ennakoivia työmenetelmiä kohderyhmän koulutus- ja työllistymispolkujen tukemiseksi​
  • Kartoittaa ja hyödyntää työnhakijoiden kokemuksia (työllisyys- ja koulutuspalveluista) alueellisen työllisyydenhoidon ja koulutuspalvelujen kehittämistyössä
  • Tehdä yhteistyötä alueen yritysten, julkisen sektorin ja yhdistysten kanssa työllistymismahdollisuuksien löytymiseksi​ hankkeen kohderyhmälle
  • Tukea työnantajien rekrytointitarpeita
  • Kehittää toimintamalleja, joilla varmistetaan työnhakijoiden palvelupolkujen eteneminen mahdollisimman saumattomasti koulutukseen, työhön tai asiakkaan kannalta muuhun tarkoituksenmukaiseen ratkaisuun​