Telakkapaja Kokkotyö-säätiölle myöhemmin Kpedulle
- Hankkeen tavoitteena on kehittää matalan kynnyksen ryhmämuotoinen palvelu tukea tarvitseville nuorille ja muille NEET-tyyppisille nuorille, mukana on voinut olla Kokkotyö-säätiön, Luovin, Kpedun ja etsivän nuorisotyön nuoria.
- Kokkotyö-säätiö toteutti tätä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Myöhemmin toiminta siirtyi Kpedun asuntolaan.
- Muut hankeorganisaatiot ohjaavat nuoria telakkapajalle ja sieltä ohjataan nuoria muihin hankkeen toimenpiteisiin.
- Opiskelijoiden osalta kyseessä on mahdollisuus pohtia omia vahvuuksia ja etsiä uutta suuntaa elämälle, keskeyttämisen sijaan on mahdollisuus taukotoimintaan ja silti palvelujärjestelmässä kiinnipysyminen ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Muiden nuorten kohdalla kyseessä on pajatoiminnasta poikkeava intensiivinen ohjauksellinen ryhmätoiminta.
- Toiminta tukee osallistujien itseohjautuvuuden kehittymistä, kasvattaa valmiuksia ja motivaatiota seuraavien askeleiden ottamiseksi. Tavoitteena onkin nuorten syrjäytymisen ja väliinputoamisen ehkäisy. Kunkin organisaation asiakkaita varten pilotoidaan yhteinen telakkapaja, jossa on tarjolla ohjaava työntekijä Luotsi, joka auttaa asiakkaita löytämään uusia joustavia ratkaisuja kiinnittymään jatkossa osaksi yhteiskunnan rakenteita ja osallisuutta. Jakson alussa kartoitetaan tuen tarve ja suoritetaan arviointi sekä laaditaan suunnitelma tuen tarpeesta ja toteuttamistavasta tuki voi olla pienryhmäohjausta tai itsenäistä työskentelyä. Käsiteltäviä teemoja voivat olla oman toiminnan ohjaus, motivaation ylläpito, taloustaidot sekä mielenterveyden tukemiseen liittyvät taidot.
- Hankkeen päämääränä on myös vahvistaa osallistujien olemassa olevia voimavaroja ja osaamista, parantaa sosiaalista toimintakykyä polulla kohti koulutusta tai työelämää.
Linkki: Vetovoimala-hankkeen tuotos:
EIKKA - Erityisen tuen tunnistamisen työkalu (google.com)EIKKA - Erityisen tuen
tunnistamisen työkalu (google.com)EIKKA - Erityisen tuen tunnistamisen työkalu (google.com)