Jatkuva kasvatus

  1. Etusivu
  2. Projektitoiminta
  3. Löydä metsä
  4. Ketunkankaan luontopolku
  5. Jatkuva kasvatus

 

Metsien jatkuva kasvatus ilman uudistushakkuita

Metsien jatkuva kasvatus mahdollistui vuonna 2014 tehdyn metsälain muutoksen myötä. Jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman uudistushakkuita. Jatkuvan kasvatuksen metsiköissä on monen kokoisia ja eri-ikäisiä puita. Hakkuissa poistetaan osa puustosta poimintahakkuin tai pienaukkohakkuulla. Jatkuvan kasvatuksen edellytys on, että uusia taimia syntyy luontaisesti ja puusto on tervettä. Jatkuva kasvatus sopii erityisen hyvin ojitetuille turvemaille sekä kaava- ja virkistysalueille. Useat eliölajit hyötyvät jatkuvasta peitteisyydestä ja monipuolisesta rakenteesta. Puuntuotannosta ei vielä ole tutkimustuloksia pitkältä ajalta.

Kpedun opetusmetsiä hoidetaan monilla eri menetelmillä, jotta valmistuneiden opiskelijoiden osaaminen on mahdollisimman monipuolista. Metsäalan opettajat myös seuraavat alan kehitystä ja uusia menetelmiä, jotta opetus pysyy ajantasaisena. 

Jatkuvan kasvatuksen tullessa hyväksytyksi menetelmäksi, haluttiin myös opetusmetsiin tällainen kohde. Tämä metsikkö valikoitui jatkuvan kasvatuksen kohteeksi ravinteikkuuden ja valmiiksi kerroksellisen puuston vuoksi. Tällä hetkellä kohteelle on tehty ensimmäinen poimintahakkuu. Ensimmäisellä hakkuukerralla poimintahakkuista kertyy tyypillisesti runsaasti puutavaraa, tämä toteutui myös tällä leimikolla. Hakkuukertymä oli 115 m³ hehtaarilta. Hakkuun jälkeen metsikön pohjapinta-ala oli 9,9 m².

Voit tutustua jatkuvaan kasvatukseen tarkemmin Tapion Metsänhoidon suosituksissa

Alla olevista linkeistä pääset tekemään eri kohderyhmille sopivia tehtäviä.

 

Kuvalinkki koululaisten tehtäviin

Kuvalinkki opiskelijoiden tehtäviin

Kuvalinkki ulkoilijoiden tehtäviin

  • EU:n maaseuturahaston logo
  • Leader-logo
  • Rieska Leader ry logo
  • Kpedun logo
  • MHY Keskipohjan logo