Hankkeen tausta

  • logo
  • centria logo
  • VipuvoimaaEU_2014_2020_rgb

HANKKEEN TAUSTA:

  • Työelämän muutostahti kiihtyy, työelämätaitojen osaaminen on yhä vahvempi edellytys työllistymiselle haastavassa työmarkkinatilanteessa.
  • Yritykset kamppailevat yhä niukempien resurssien kanssa ja odottavat entistä valmiimpia työntekijöitä.
  • Covid-19-pandemia vaikeuttanut nuorten tilannetta ja lisännyt mm. opintojen keskeyttämisiä ja vaikeuttanut vastavalmistuneiden työllistymistä.
  • Keski-Pohjanmaalla ei ole ennen kehitetty maakunnallisesti koulutusorganisaatioiden kanssa yhdessä työelämäyhteistyötä eikä työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Alueeltamme puuttuvat yhteiset käytänteet.
  • Työelämä- ja yrittäjyystaitojen opetus ei ole luonteva osa arjen koulutyötä.
  • Väyläajattelu toiselta asteelta korkea-asteelle ei toteudu maakunnallisesti.

HANKKEEN TOIMINTA-AIKA:

1.8.2021- 31.8.2023

HANKKEEN RAHOITUS JA BUDJETTI:

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja sen kokonaisbudjetti on noin 540 890 €,
josta Kpedun osuus on 180 000 €.