Harvennushakkuu
Harvennushakkuu lisää puuston kasvua
Harvennushakkuut ovat tärkeä osa jaksollista metsänkasvatusta. Harvennushakkuilla ohjataan puuston kehittymistä haluttuun suuntaan poistamalla osa puustosta ja tekemällä tilaa kasvatettaville puille. Harvennuksia voidaan tehdä joustavasti monin eri tavoin metsänomistajan tavoitteista ja metsän ominaisuuksista riippuen. Harvennuksella edistetään kasvatettavan puuston järeytymistä ja elinvoimaisuutta. Harvennusten avulla metsänomistaja voi myös saada puunmyyntituloja.
Tällä palstalla on tehty ensiharvennus vuonna 2020. Viereinen alue jätettiin harventamatta, jotta voidaan havainnollistaa harvennushakkuun vaikutusta puiden kasvuun. Harvennetussa metsässä puut saavat enemmän valoa sekä ravinteita ja maaperä lämpiää hieman.
Puiden latvuksien kunto määrittää metsän kasvua ja siksi harvennuksessa pyritään valitsemaan kasvatettaviksi puiksi hyvälatvaisia yksilöitä. Männyllä vihreää latvusta tulisi olla 40 % puun pituudesta, jotta saavutetaan hyvä kasvu. Kuusella vastaava luku on 60 % ja koivulla 50 %. Latvojen vihreän osan supistumisen seuraamisella voidaankin ajoittaa seuraava harvennus.
Alla olevista linkeistä pääset tekemään eri kohderyhmille sopivia tehtäviä.