1. Etusivu
  2. Viestintä
  3. Kpedun uutiskirje

Hybridityön haasteet ja hyödyt

Reilu vuosi sitten pääsimme lähes kylmiltämme tekemään töitä etänä. Kotona raivasimme pöydän nurkkaan työpisteen ja perheeltämme pyysimme työrauhaa. Onneksi Teamisista löytyi valmiit taustakuvat, jotta muille palaveriosallistujille ei tarvinnut esitellä kotinsa mahdollisesti siivoamattomia nurkkia.

Ajan myötä etätyö on vakiinnuttanut paikkansa ja olemme huomanneet, että sehän sopii työn tekemisen muodoksi varsin hyvin! Etätyöntekijältä vaaditaan kuitenkin itsensä johtamista. Sen lisäksi, että työt pitää hoitaa, tulee myös hallita etätyöpäivän aikataulut, työn tauottaminen sekä työn ja vapaa-ajan rajaaminen.  

Etätyön positiivisten kokemusten siivittämänä olemme siirtyneet hybridityöhön, jolla tarkoitetaan monipaikkaista työtä, jota tehdään säännöllisesti sekä työpaikalla että etänä.  

Kun työssä fyysinen etäisyys kasvaa, on riski, että vuorovaikutus ja yhteisöllisyys heikkenevät. Tämän vuoksi onkin hyvä pitää välillä esimerkiksi yhteisiä toimistopäiviä, jolloin voidaan kasvotusten vaihtaa kuulumisia ja pitää yhteisiä palavereja. 

Moni yllättyy pidemmän etätyöjakson jälkeen, kuinka mukavaa onkaan taas olla työpaikalla ja tavata työkavereita. Tosin päivittäisrutiinit työpaikalle palatessa muuttuvat. Enää ei voikaan istahtaa legginsseillä työkoneen äärelle vaan aamuisin on puettava yllensä jotain virallisempaa. Myös hiukset tulee kammata huolellisemmin. Työmatkaan tulee varata enemmän aikaa kuin kotona siirtyessä huoneesta toiseen.

Digitalisaation myötä ei enää välttämättä tarvitse käyttää aikaansa matkustamiseen, kun voimme tavata pitkien etäisyyksien päässä olevia kollegoja Teamsissa. Tämä säästää aikaa ja kustannuksia.  Mutta odotammeko sitä, kun taas pääsemme tapamaan verkostojamme ja yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan? Hyvien käytäntöjen ja kuulumisten jakaminen kahvikupposen äärellä on arvokasta!

Hybridityössä esihenkilön tehtävänä on tukea hajautetun tiimin toimintaa, itseohjautuvuuden edellytyksiä, vuorovaikutuksen onnistumista ja luottamuksen rakentumista. Näitä taitoja voi esihenkilö voi kehittää Kpedun Osuvakoulutuksen Etä- ja hybridityön johtaminen -koulutuksessa, johon ilmoittautuminen on käynnissä 18.10.2021 saakka. 

Elina Seppä-Jokela
henkilöstöpäällikkö
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

 

Nykiikö? Sitä saat millä kalastat.

Miksi avoimiin työpaikkoihin ei tule hakemuksia. Miksi oikeanlaisia osaajia ei ole tarjolla. Joskus vaan kala liikkuu huonosti ja vielä huonommin käy pyydyksiin. Oletko ajatellut mistä tämä johtuu?

Voisiko viehe olla väärä? Ei näytä kiinnostavalta, ei houkuttele, ei luo oikeanlaista työnantajamielikuvaa. Ei vaan tee työtään, ei kalasta.
Tässäpä asiaan liittyen viisi vinkkiä pohdittavaksi:

1. Näytätkö siltä mitä olet?
-Ensivaikutelma, huono tai hyvä, luodaan diginä. Googlettamalla, www-sivuilla, Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä ja kaikkialla verkossa. Annatko saman selkeän ja ehjän vaikutelman yrityksestäsi, kaikissa kanavissa. Luotko niissä mielikuvaa, joka houkuttelee sinulle osaajia. Juuri niitä, joita haluat.

2. Oletko sitä miltä näytät?
Onko todellisuus sitä, miltä näytät. Mahdollistavatko yrityksesi puitteet, tilat, tarvittavat koneet ja laitteet sen kaltaisen työympäristön mitä yrityksesi ensivaikutelma on antanut ymmärtää. Jos lupaat paljon niin annatko vielä enemmän. Varmistat, että lunastat lupauksesi.

3. Maine houkuttaa.
Mitä yrityksestäsi puhutaan, mitä ajatellaan ja missä yhteydessä yrityksesi mainitaan. Varsinkin silloin kun itse et ole paikalla. Sillä, mitä mieltä nykyinen ja yrityksessäsi ollut henkilöstösi, asiakkaasi, yhteistyökumppanisi ovat yrityksestäsi, on paljon merkitystä. Millainen maine sellaiset kalavedet.

4. Terävimmät koukut kalastavat parhaiten
Onko yritykselläsi skarppi visio ja toimiva strategia? Koko henkilöstöllä selkeä yhteinen kuva siitä, minne ollaan yhdessä menossa ja mitä suurta ja merkittävää ollaan tekemässä. Haluaako yrityksesi olla kultakala, toimia kuin kultakala ja täten vetää puoleensa, kultakaloja.

5. Tarjoatko tulevaisuutta myös huomenna?
Kuinka yrityksessänne nähdään tulevaisuus, yksin ja yhdessä? Kuinka sovitetaan yhteen yrityksen ja jokaisen omat, henkilökohtaiset urapolut. Ollaan menossa samaan suuntaan ja kun mennään, niin seistään samojen arvojen takana ja tehdään töitä yhdessä turvalliseen tulevaisuuteen luottaen.
Uskotaan, että kalaa riittää huomennakin. Siksipä jokaisen työnantajan parhaat kalastusvälineet löydät osoitteesta https://www.kpedu.fi/liiketoiminta

Minna Frilund, Irma Ikäheimo ja Aimo Syri
liiketoiminta-alan lehtorit
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
www.kpedu.fi

Kuvassa uistin.