Serbiankuusi

Picea omorica

Serbiankuusi kuuluu kuusiin ja mäntykasveihin. Serbiankuusi on Serbiasta kotoisin oleva, harvinainen Drina-joen varrella Länsi-Serbiassa ja Unkarissa lähellä Visegrádin kaupunkia kasvava puu. Luontaisella kasvualueellaan se kasvaa 1000–1500 metrin korkeudessa.

Serbiankuusi on keskikokoinen puu, kasvaen 20-35 metriä korkeaksi. Suomen olosuhteissa pituus jää noin 20 metriin. Latvus on paljon kapeampi ja tiheämpi kuin metsäkuusella. Paksuja neulasia on runsaasti ja ne kasvavat tiiviisti. Pituutta neulasilla on 10–20 mm, ulkonäöltään ne ovat litteähköjä ja tylppäkärkisiä. Neulaset siirottavat sivuille ja yläviistoon. Väriltään ne ovat tummanvihreitä yläpinnalta. Alapinnalla on vaaleat raidat, jonka vuoksi lehvästö näyttää usein hieman sinertävältä tai hopeanväriseltä. Kävyt ovat 4–7 senttimetrin pituisia, nuorena lähes tummia, mutta ne vaalenevat vanhetessaan. Serbiankuuselle erittäin koristeelliset kävyt ilmestyvät jo nuorena. Niiden käpysuomut ovat pyöreä- ja leveäkärkiset.

Serbiankuusi on yleinen myös luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolella. Komean säännöllisen ja maahan asti ulottuvan latvuksensa ja runsaiden neulastensa ansiosta serbiankuusi on yleinen puutarhoissa. Kapea kasvutapa vie myös vähän tilaa. Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa sitä kasvatetaan paljon, koska se menestyy suuressa maalaatujen kirjossa, happamasta savesta hiekkaiseen ja kuivaan maaperään. Serbiankuusi kestää myös hyvin kaupunkien ilmansaasteita.

Okakuusen (Picea pungens) ohella serbiankuusi on Suomessa käytetyimpiä koristekuusia, jotka menestyvät aina Oulun korkeudella asti. Ensimmäiset siemenet saatiin Suomeen vuonna 1907 Arboretum Mustilaan.[2] Serbiankuusta kasvatetaan joulukuusiksi ja varsinkin Pohjois-Euroopassa paperin tuotantoon.

Serbiankuusen neulasia