Pedagoginen ohjelma

  1. Etusivu
  2. Laatutyö
  3. Pedagoginen ohjelma

Mikä on Kpedun pedagoginen ohjelma?

Pedagoginen ohjelma on osa Kpedun Kestävän kasvun strategian 2021-2025 toimeenpanoa. Se on suunnitelma, joka ohjaa tavoitteellista pedagogista kehittämistyötä strategian mukaisesti toimialoilla ja tiimeissä koko organisaation toimesta.

Pedagogisen ohjelman avulla ohjaamme toimintaa yhdessä sovittujen arvojen mukaisesti asiakaslähtöisyyteen, uusiutumiseen sekä yhteisöllisyyteen.

Ammatillisen koulutuksen keskeinen tehtävä on opiskelijoiden oppimisen ja ammatillisen kasvun tukeminen sekä työ- ja elinkeinoelämän osaamisen kehittäminen. Tätä tehtävää toteutamme pedagogisen toiminnan kautta. Pedagoginen toiminta tarkoittaa oppilaitoksessa kaikkea sitä, miten tuemme opiskelijaa oppimisessa ja miten järjestämme osaamisen hankkimisen tapoja opiskelijoiden sekä työelämän tarpeisiin.

Lähtökohtana pedagogisen ohjelman laatimisessa on ollut selvittää, mikä on yhteinen tavoite- ja tahtotila pedagogiselle toiminnalle, mitä pidämme siinä tärkeänä ja mikä on organisaatiossa eri toimijoiden rooli siinä tehtävässä.

Pedagoginen ohjelma kertoo Kpedun pedagogisista periaatteista ja arvolupauksista opiskelijoille, työelämän yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille. Pedagogisen ohjelman arvolupaukset kuvaavat tahtotilaa ja toiminnan tavoitteita, mitä meillä pidetään tärkeänä opiskelijoiden oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tukemisessa.

Pedagoginen ohjelma auttaa henkilöstöä tiedostamaan paremmin yhdessä laaditut ja sovitut periaatteet opiskelijoiden oppimisen tukemiseksi. Sen avulla muodostuu yhtenäisempi näkemys tärkeistä yhdessä sovituista toimintaperiaatteista ja pedagogisen toiminnan tavoitteista toimialoilla ja tiimeissä.

Esihenkilöille ja johdolle pedagoginen ohjelma toimii johtamisen välineenä. Toimialoja ja tiimejä ohjataan ja tuetaan aktiivisesti pedagogisessa kehittämistyössä.

Katsoaksesi videon tulee markkinointievästeiden olla hyväksyttynä.

Alla olevista videoista näette, miten elämme pedagogisen ohjelman arvolupauksia toteen.

Kaikki videot löytyvät myös YouTube-kanavaltamme.

 

Opiskelijoita koskeva arvolupaus

Millainen pedagogiikka auttaa opiskelijoita ammatillisessa kasvussa ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä?

Katsoaksesi videon tulee markkinointievästeiden olla hyväksyttynä.

  • Meillä opintotarjonta ja opintopolut on suunniteltu ja rakennettu selkeästi tukemaan opiskelijan yksilöllisiä tarpeita.
  • Meillä opiskelija saa tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta eri tilanteissa. Opiskelijan tarpeita kuullaan ja niihin vastataan.
  • Meillä arki on selkeää ja turvallista. Opetus ja ohjaus on suunniteltu tarvelähtöisesti tukemaan opiskelijan yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä.
  • Varmistamme, että opetus valmistaa työelämään ja ammattiin. Ohjaamme ja kasvatamme opiskelijoita hyviin työelämävalmiuksiin.
  • Tuemme koko henkilöstöllä opiskelijoiden arkea kannustavalla vuorovaikutuksella.

 

Henkilöstön arvolupaus

Millaista on hyvä opettajuus, opetus ja tiimityö oppilaitoksessa?

Katsoaksesi videon tulee markkinointievästeiden olla hyväksyttynä.

  • Toimimme yhteistyössä henkilöstössä erilaisia vahvuuksia hyödyntäen ja toisiamme arvostaen.
  • Meillä koko henkilöstö luo yhdessä sallivaa ja turvallista oppimisympäristöä. Olemme aidosti läsnä kohtaamisessa opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa.
  • Haluamme opettajina ja kasvattajina oppia tuntemaan ja kuulemaan opiskelijaa, jotta voimme suunnitella hänelle soveltuvat opinnot ja tukea oppimista parhaiten. Hyödynnämme osaamistamme monin eri keinoin mahdollistaen erilaisten oppijoiden oppimisen. Toimimme kannustavasti, selkeästi ja opiskelijoita osallistaen.

 

Työelämäyhteistyön arvolupaus

Mitä opiskelijat tarvitsevat pärjätäkseen työelämässä? Millaista on hyvä työelämäyhteistyö? Mitä hyötyä työpaikalle on hyvästä työelämäyhteistyöstä?

Katsoaksesi videon tulee markkinointievästeiden olla hyväksyttynä.

  • Varmistamme työelämäjaksoille työpaikkaohjaajan perehdyttämisen ja opiskelijan laadukkaan ohjauksen sekä sovimme selkeästi yhteydenpidosta.
  • Varmistamme ennen työelämäjaksoja, että opiskelija tietää työelämän pelisäännöt ja keskustelemme työelämäjakson tavoitteet opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kanssa. Tuemme opiskelijaa ja ohjaamme häntä onnistumaan työelämäjaksolla.
  • Olemme kiinnostuneita työnantajien tarpeista ja tunnemme yrityksen ja organisaation toimintaa. Käymme jatkuvaa vuoropuhelua työelämän toimijoiden kanssa. Pidämme säännöllisesti yhteyttä yhteyshenkilöihin työelämässä ja tunnemme heidät. Suunnittelemme koulutuksia yhteistyössä työelämän tarpeiden pohjalta.

 

Esihenkilöiden & johtajien arvolupaus

Mikä on johtajien tehtävä opetuksen ja ohjauksen tukemisessa? Mitä tarvitsette johtajilta ja esihenkilöiltä voidaksenne opettaa ja ohjata hyvin?

Katsoaksesi videon tulee markkinointievästeiden olla hyväksyttynä.

  • Meillä esihenkilöt tuntevat ihmiset ja alojen arjen.
  • Meillä esihenkilöt tuovat työntekijöiden arkeen selkeyttä, tukea ja toimivia rakenteita.
  • Meillä esihenkilöt kuuntelevat työntekijöitä ja keskustelevat kannustavasti.
  • Johtajat auttavat esihenkilöitä tukemaan arjen sujuvuutta kuuntelemalla heitä ja poistamalla arkea hankaloittavia tekijöitä organisaation toiminnassa.


Pedagoginen ohjelma on laadittu osana Vertaansa vailla – Verkostot johtamisen tukena – yhteistyöhanketta. Hanketta on rahoitettu Oikeus osata – kehittämisohjelmasta, jonka tavoitteena on varmistaa ammatillisen koulutuksen laatua sekä edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.