"– Suurimpana rikkautena pidän syntyneitä suhteita muihin opiskelijoihin!"

Yrittäjyys on haastavaa, ja juuri se tässä kipinöi

Yrittäjän ammattitutkintoa suorittava Sari Aho kertoo aluksi miettineensä, tuntuisiko opiskelu aikuisena vaikealta. Nopeasti hän kuitenkin huomasi, että pelko oli aivan turha.

– Asioiden pänttääminen ei ole helppoa, mutta toisaalta kertyneen työ- ja elämänkokemuksen myötä tiedosta on helpompi omaksua se juuri itselle ja omalle yritykselle tärkeä tieto. Se ei ehkä olisi nuorena onnistunut, Aho pohtii.

Puolisen vuotta kestänyt lähiopetusjakso on nyt ohi, joten jäljellä ovat enää tutkintotilaisuudet. Ahon kokemukset koulutuksesta ovat hyvin myönteisiä.

– Suurimpana rikkautena pidän syntyneitä suhteita muihin opiskelijoihin! Olen yllättynyt siitä, kuinka vilpittömästi porukka on auttanut toisiaan. Harvoin saa näin arvokasta palautetta ja vertaistukea.

Hillitön tiedonhalu ajoi koulutukseen

Sari Aho kertoo lähteneensä koulutukseen täynnä intoa ja odotuksia.

– Lähdin aivan soitellen sotaan! Tiedonhaluni oli aivan hillitön ja kouluttautuminen yrittäjäksi on vain vahvistanut kytenyttä kipinää ja näyttämisen halua, hän nauraa.

Aho on työskennellyt pitkään teollisuudessa erilaisissa esimiestehtävissä, mutta oman itsensä esimieheksi hän on ryhtymässä ensimmäistä kertaa lokakuussa avatessaan Kokkolan keskustaan askarteluliikkeen.

– Olen aina ollut käsillä tekijä, ja yrittäjyyskin on kiinnostanut pitkään. Jostain syystä nyt tuntui, että oli sopiva aika toteuttaa tämä unelma, Aho kertoo.

Sari Aho järjestelee lankahyllyä

 

Arvo asiakkaiden kokemuksissa

Ahon ajatuksena on tarjota liikkeessään askartelu- ja juhlatarvikkeita sekä ennen kaikkea ideoita kaikille askartelusta kiinnostuneille. Pääpaino on perusaskartelijoissa, joille ei tällä hetkellä ole juurikaan tarjontaa Kokkolassa.

– Pyrin tekemään jo liiketilastakin niin inspiroivan, että asiakkaat saavat parhaan mahdollisen fiilik­sen. Juuri asiakkaiden kokemukset liikkeessä asioimisesta ovat minulle se kaikkein arvokkain asia, Aho painottaa.

Aluksi Aho pyörittää liikettä yksin, mutta jossain vaiheessa tavoitteena on myös työllistää. Yrityksen perustamiseen, pyörittämiseen ja henkilöstöasioihin Aho kokee saaneensa erityisen tärkeää apua niin Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen kouluttajilta kuin muiltakin tahoilta, esimerkiksi Uusyrittäjyyskeskus Firmaxista.

– Koulutukseen sisältyi myös henkilökohtaista konsultointia, mikä on minusta aivan älyttömän hieno etu! Olen aina saanut apua juuri siihen, mihin olen sitä tarvinnut. Kun tietämys asioista kasvaa, vähenevät myös peikot. Yrittäjän pitää olla monen asian tietäjä, mutta kaikkea ei silti tarvitse osata itse. Ja kun asiat saa paperille, ne aukeavat itsellekin ihan uudella tavalla, Aho tiivistää.