"– Parasta työssäni on sen vaihtelevuus, liikkuvuus ja monipuolisuus."

Rajavartijana Kuhmossa

Sotkamossa asuva Riikka Mäkäräinen työskentelee rajavartijana ja koiranohjaajana Kainuussa sijaitsevalla Kuhmon rajavartioasemalla.

– Parasta työssäni on sen vaihtelevuus, liikkuvuus ja monipuolisuus. Kuten myös se, että pääsen tekemään todella tärkeää ja rakastakin työtä sekä liikkumaan ja kulkemaan runsaasti luonnossa.

Mäkäräinen on työskennellyt helmikuusta 2018 lähtien Kuhmon rajavartioasemalla ja valvontapuolella. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat ennen muuta rajan tarkastus, aluevalvonta ja metsästyksen valvonta. Mäkäräisen ensimmäinen virkakoira on vasta reilun vuoden ikäinen. Sinnin treenaaminen on vienyt ja vie Mäkäräiseltä paljon aikaa.

– Sinnin kanssa harjoitellaan jäljestystä erilaisista maastoista ja kovilta pinnoilta, jäljen ylös nostamista, esine-etsintää, henkilöhakua maastosta, rakennuksista ja ajoneuvoista. Lisäksi harjoitellaan totte­levaisuutta. Sinni on Mäkäräisellä miltei aina mukana niin töissä kuin vapaallakin. – Sinni on sopeutunut sujuvasti työelämään, ja kotioloissa se viihtyy hyvin kahden bokserin kanssa.

Rajavartiolaitoksessa on ajan kanssa mahdollisuus myös erikoistua monenlaiseen erilaiseen työhön, mikäli on itse aktiivinen ja tekee ah­kerasti työtä päämääränsä eteen. – Vaikka tekniikka kehittyykin, koi­ranohjaajan työ tuskin tulee rajalta häviämään, sillä koira ei ole täysin korvattavissa millään, Kpedu Kannuksen kennellinjan kasvatti Mäkä­räinen toteaa.

 

Miten mukaan?

Eläinalan ammatilliset perustutkinnot ja ammattitutkinnot sekä monet muut Kannuksessa järjestettävät maatalousalan koulutukset löydät osoitteesta:

www.kpedu.fi/kannus

 

Teksti: Jussi Wiirilinna

Teksti on julkaistu Kpedu News-lehdessä 2019.