Kpedun vuoden opiskelijana 2023 palkittu Jukka Luhtio yllättyi valinnastaan.
- Tämä palkinto tuli minulle ihan puskista, varmaan olisi ollut joku minua tunnollisempikin opiskelija, naurahtaa Jukka Luhtio, joka palkittiin Kpedun vuoden 2023 opiskelijana.
Kokkolalainen Jukka Luhtio, 49, on opiskellut oppisopimuksella Kpedussa taloushallinnon perustutkinnon vuonna 2016, lähiesimiestyön ammattitutkinnon vuonna 2022 ja tällä hetkellä hän opiskelee liiketoiminnan erikoisammattitutkinnossa henkilöstöhallintoa. Taloushallinnon perustutkinnon suorittamisen jälkeen Jukka myös perusti toiminimellä oman tilitoimiston, JuLuTilin.
– Jukka Luhtio on opintoihinsa liittyen aloittanut työyhteisössään useita kehittämishankkeita. Näistä tuoreimpana perehdytys- ja työturvallisuusvideo, joita työntekijät itse suunnittelivat ja kuvasivat. Perehdytysalustana testattiin ja otettiin VesiVeijarin käyttöön opinnoissa tutuksi tullut suomalainen Seppo -peli, toteaa Kpedun liiketoiminnan alan lehtori Minna Frilund Jukan valinnan perusteluissa.
Liiketoiminnan alan opiskelu on siis jatkunut jo monta vuotta ja taskussa on useampi tutkinto. Ja kun vielä lukee Kpedun valinnan perusteluista, kuinka Jukka on hyödyntänyt monipuolisesti oppimismahdollisuuksia ja rohkeasti ottanut oman työyhteisön kehittämiseen mukaan, ei ole ihme, että Jukka palkittiin.
Jukka innostui opiskelusta vuonna 2016, työskennellessään uinninvalvojana.
- Tiedossa oli, että esihenkilöni on eläköitymässä. Olin jo avustanut häntä aika ajoin, ja työnkuva vaikutti mielenkiintoiselta, niin mietin, että jos haluaisin joskus hakea tehtävään, tulisi minun kouluttautua lisää.
- Hyppäsin työkaverista esihenkilön rooliin vuonna 2021. Se oli iso kynnys, jota pohdittiin työkavereiden kanssa. Aluksi se vähän kangerteli, mutta sittemmin on mietitty, että se oli oikeastaan ihan hyvä juttu. Siis se, että olen tehnyt täällä töitä myös alaisena ja tunnen nekin tehtävät läpikotaisin.
- Palvelupäällikön työssä olen 15 henkilön esihenkilö. Työ sisältää taloushallintoa, esihenkilötyötä ja kehittämistehtäviä. Haastavinta on henkilöstötyö. Koulutuksesta olen saanut erilaisia työkaluja työntekijöiden asioiden hoitamiseen ja työyhteisössä tulevien ongelmien käsittelyyn.
Jukka kiittelee koulutusta erityisesti lainsäädännöllisten asioiden läpikäymisestä. – Lähiesimiestyön ammattitutkintoa suosittelen kaikille, jotka työskentelevät tai haluaisivat työskennellä lähiesimiehenä.
- Jos vertaa opiskelua siihen, kun nuorena olin lukiossa, niin onhan motivaatio nyt aivan eri. Lukiossa lähinnä hengailin tunneilla. Nyt haluan oppia näitä asioita ja ymmärrän, miksi opiskelen.
Neljä lasta ja vaimo pitävät miehen kiireisenä arjessa, mutta koska opiskelun ja työn yhdistäminen on hoidettu työnantajan puolelta hyvin, ei opiskelusta ole tullut stressiä. Jukka on työskennellyt Kokkolan kaupungin liikuntapalveluissa, Uintikeskus VesiVeijarissa jo parisen kymmentä vuotta.
- En muutenkaan enää stressaa juuri mistään. Työskentelin aikoinaan rahapelialalla muun muassa kasinoilla ympäri maailmaa sekä myös matkaoppaana, joten minulla on pitkä kokemus ihmisten kanssa työskentelystä ja monenlaisista haastavissa tilanteista. Opinnoissa tai nykyisessä työssä eteen tulevat tilanteet, eivät siten tunnu erityisen haastavilta.
- On ollut todella mukavaa opiskella. Lähipäivät ovat pieniä taukoja normityöpäivistä. Oikein odotan aina lähipäiviä, joita on noin yksi päivä kuukaudessa.
Lue lisää oppisopimuksesta:
Lue lisää ja hae mukaan liiketoiminnan koulutuksiin:
Teksti ja kuvat: Eeva Huotari