"Oma motivaatio on tärkeää, sama mitä opiskelee. Hyvällä asenteella pääsee pitkälle."

Koulutuksesta laaja-alaista osaamista

Olli Rantala ja Tomi Jokela ovat tulevia prosessialan ammattilaisia. Molemmat ovat alanvaihtajia ja opiskelevat parhaillaan prosessiteollisuuden perustutkintoa.

Jokela aloitti opiskelut aiemman työsuhteen päätyttyä. Tuolloin prosessiteollisuuden koulutukseen oli juuri hakuaika käynnissä, eikä hänen tarvinnut kahta kertaa miettiä, hakisiko opiskelupaikkaa.

– Olin aiemmissa työtehtävissäni kysellyt prosessialasta, ja kiinnostukseni kasvoi vähä vähältä. Työilmapiiri näissä paikoissa vaikutti hyvältä, Jokela perustelee hakeutumistaan koulutukseen.

Rantalakin lähti opiskelemaan luottavaisin mielin, sillä kemia, fysiikka ja matematiikka ovat kiinnostaneet 15 vuotta liha-alalla työskennellyttä miestä aina.

 

"ASENNE RATKAISEE"

– Oma motivaatio on tärkeää, sama mitä opiskelee. Hyvällä asenteella pääsee pitkälle, Rantala linjaa.

Koulutus on vaatinut panostusta, mutta sisältöjen hallinta palkitsee. Miehet kertovat saaneensa koulutuksesta laaja-alaista osaamista ja kehuvat myös ryhmäläisiään ja opettajia tuesta opintojen edetessä.

– Opinnot ovat todella monipuoliset. On tärkeää tietää käytännössä, mitä prosessiteollisuuden eri vaiheissa tapahtuu, Jokela toteaa.

Alussa opinnoissa oli runsaasti teoriaa, mutta toisaalta laboratoriotöissä teoriaopintojen merkitys näkyi. Rantala pitää tärkeänä sitä, että opiskelija ymmärtää, mitä tehdään ja miksi.

 

ALUEEN TOIMIJAT TUTUIKSI

– Mielestäni koulutus antaa taitojen lisäksi hyvän kuvan alan työllistymismahdollisuuksista. Rannan suuret tehtaat tulevat varmasti tutuiksi niin työssäoppimisjaksoilla kuin tutustumiskäynneillä, Rantala sanoo.

Jokela arvelee mahdollisesti jatkavansa alan opintoja jossain vaiheessa. Rantalalla on puolestaan selkeä tavoite, jota kohti edetä.

– Aikuisten opinnot on tiivistetty tehokkaasti puoleentoista vuoteen, ja totta kai tavoitteenani on päästä töihin mahdollisimman nopeasti, suunnittelee Rantala.