"Perushyvällä asenteella pääsee pitkälle"

Koulutuksesta hyötyä alalla kuin alalla

Kun 17-vuotias Kannuksesta kotoisin oleva Rianne Särkioja aloitti opintonsa Kpedun Kälviän toimipaikassa, muutti hän samalla ensi kertaa omilleen. Hän kertoo, että ensimmäiset päivät asuntolassa olivat jännittäviä.

– Ensimmäisten päivien aikana en tainnut tehdä paljon muuta kuin makoilla omassa sängyssä. Tilanne lähti kuitenkin hyvin etenemään siinä vaiheessa, kun muut opiskelijat ottivat omaan suojaansa ja sain tutustua heihin. Minulla on kyllä lähtökohtaisesti aina koti-ikävä, sillä rakastan olla kotona. Asuntolaelämä on silti kivaa, sillä täällä pääsee tekemään kaikenlaista, eikä kotia ehdi niin miettimään, Rianne kertoo hymyillen.

Asuntola-arkea Rianne täyttää muun muassa liikunnallisilla harrastuksilla ja muusta hyvinvoinnista huolehtimisella. 

– Luen kirjoja, teen käsitöitä ja treenaan. Olen aina tykännyt telinevoimistelusta, joten harjoittelen esimerkiksi omaa venyvyyttä. Me opiskelijat saamme myös maksutta hyödyntää Kälviän vapaa-ajantalon liikuntamahdollisuuksia, Rianne kertoo.

Kuvassa kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Rianne Särkioja poseeraa jumppasalissa muiden opiskelijoiden leikkiessä ympärillä.

 

Silloin, kun Rianne ei vietä aikaa asuntolassa tai vapaa-ajantalolla, opiskelee hän nuoriso- ja yhteisöohjaajajaksi. Rianne kertoo päätyneensä opiskelemaan juuri kyseistä alaa käytyään ysiluokalla keskusteluja oponsa kanssa. 

– Hänen kanssaan löysimme tällaisen koulun, joka vaikutti mukavalta ja rennolta. Olin jo ala-asteella tosin käynyt täällä luokkaretkellä, ja muistan jo silloin sanoneeni, että tänne tulen myöhemmin kouluun. Tykkään toiminnallisesta oppimisesta, enkä opi pelkästään kuuntelemalla ja kirjoittamalla muistiinpanoja, senkin takia viihdyn täällä hyvin.

Kuvassa kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Rianne Särkioja poseeraa jousipyssy kädessään jumppasalissa.

 

Rianne kertoo saaneensa opintojen aikana harjoitella muun muassa ohjaamistilanteita. Hän toteaa sellaisten tilanteiden olevan hänelle luontevia.

– Tällä alalla ei saa olla ennakkoluuloinen, vaan pitää olla rohkea ja uskaltaa puhua ihmisten edessä. Perushyvällä asenteella pääsee pitkälle. Uskon, että tästä koulutuksesta on hyötyä tulevaisuudessa, ihan sama mikä minusta sitten tuleekaan isona, hän toteaa.

 

Kuvat: Eeva Huotari