Tavoite
Koulutus antaa sinulle hyvän osaamisen kasvatuksen, hoidon ja huolenpidon sekä kuntoutumisen tukemisen työtehtäviin yhteistyössä työelämän kanssa. Lähihoitajakoulutuksesta saat ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät ovat erinomaiset.
Lähihoitajan tutkinnon suoritettuasi voit osaamisalastasi riippuen toimia mm. seuraavissa työympäristöissä: päivystyspoliklinikalla, kuntoutusosastoilla ja -laitoksissa, päiväkodeissa, perusopetuksessa avustajana ja lastenosastoilla, asumisyksiköissä, toimintakeskuksissa ja sairaalaosastoilla, vuodeosastoilla, palvelutaloissa, kotihoidossa, toimintakeskuksissa ja henkilökohtaisena avustajana.
Kohderyhmä
Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.
Koulutuksen ja ammatin keskeisessä asemassa ovat opiskelija sekä asiakas tai potilas, avun ja tuen tarpeessa oleva henkilö. Halu auttaa, hyvät vuorovaikutustaidot ja ammatin tekniset ja teoreettiset taidot ovat osa lähihoitajan ammattiosaamista. Ammatin lähtökohta on ihmisen kunnioittaminen kaikissa elämäntilanteissa.
Tutkinnossa on terveydentilaa koskevia vaatimuksia opiskelijaksi hakeville:
https://bit.ly/2njUFsY
Sisältö
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto koostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Kaikille yhteiset pakolliset tutkinnon osat 55 osp
Osaamisalaopinnot (oa) 90 osp, joista koulutuksen aikana valitaan yksi:
- Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa
- Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon oa
- Mielenterveys- ja päihdetyön oa
- Sairaanhoidon ja huolenpidon oa
- Suunhoidon oa
- Vammaistyön oa
Toteutuvat osaamisalat päätetään aloitusta edeltävänä keväänä.
Pakolliset tutkinnon osat ja yhteiset tutkinnon osat suoritetaan pääosin Perhon toimipaikassa ja työelämässä oppimisena. Osaamisalan toteutus tapahtuu valinnan mukaan Kokkolassa ja työelämässä oppimisena.
Voit valita myös ammattilukion, jolloin suoritat Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon lisäksi ylioppilastutkinnon ja lukion oppimäärän.
Koulutukseen järjestetään soveltuvuuskoe Kokkolassa. Soveltuvuuskokeen ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.Soveltuvuuskokeessa käytetään Opetushallituksen laatimaa valintaryhmäkohtaista koeaihiota ja pisteytystä. Koe on hakijalle maksuton. Kaikki hakijat kutsutaan kokeeseen.
Koe muodostuu hakijan aloitteellisuutta ja vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja itsensä ilmaisemista sekä ongelmanratkaisutaitoja mittaavista osista. Hyväksytystä soveltuvuuskokeesta hakija saa 1-10 pistettä. Pistemäärällä 0 ei voi tulla valituksi.
Pisteet muodostuvat seuraavasti:
- Aloitteellisuus ja vastuullisuus 0-3 p.
- Sosiaalisuus ja itsensä ilmaiseminen 0-4p
- Ongelmanratkaisutaito 0-3p.
- Kokeesta pois jääminen (ei osallistunut) tai hylätty soveltuvuuskoe 0 pistettä
Tutkinnot uudet perusteet otetaan käyttöön 1.8.2024. Lisäämme tähän linkin uusiin tutkinnon perusteisiin heti kun Opetushallitus on ne julkaisut (joulu-tammikuu). Tämä linkki nykyisiin perusteisiin:
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Lähihoitajan tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tyypillisiä alan jatko-opintoja ovat esimerkiksi:
- Sairaanhoitaja, Kätilö, Sosionomi, Fysioterapeutti, Toimintaterapeutti, Terveydenhoitaja (AMK)
- Terveys-tai hoitotieteiden sekä sosiaalityön koulutus yliopistoissa
- Mielenterveys- ja päihdetyön, terveysalan tai hieronnan ammattitutkinto
- Hieronnan, kasvatus- ja ohjausalan, kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen, mielenterveys- ja päihdetyön tai vanhustyön erikoisammattitutkinto
Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi tai p. 040 808 5010
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi