Puuteollisuuden perustutkinto

Tavoite

Tutkinnon voi suorittaa puusepänteollisuuden, puurakenneteollisuuden tai sahateollisuuden osaamisalalla.

Puusepänteollisuuden osaamisalan koulutus antaa perusvalmiudet puuteollisuuden erilaisiin jatkojalostuksen työtehtäviin. Laajasta opintotarjonnasta voi valita oman mieltymyksen ja paikallisen yritysmaailman mukaisia opintoja.

Puurakenneteollisuuden osaamisala antaa sinulle valmiuksia toimia prosesseissa, joissa valmistetaan puurakenteita ja niiden osia sekä puurakenteisia elementtejä ja muita jatkojalosteita.

Sahateollisuuden osaamisalan koulutus antaa valmiudet toimia sahateollisuuden erilaisissa valmistus- tai jalostusprosessin käyttö- ja valvontatehtävissä esimerkiksi sahalaitoksen tai sahatuotteiden jatkojalostuksen työvaiheissa.

Tutkinnon suoritettuasi voit toimia mm. kalusteiden valmistajana, kalusteiden kokoonpano- ja asennustehtävissä, ikkuna- ja oviteollisuudessa, rakennustyömailla sisävalmistustöissä, koneistustehtävissä CNC-koneilla, penkki- tai konepuusepän töissä, veneteollisuudessa, sahalaitoksissa tai itsenäisenä yrittäjänä.

Kohderyhmä

Puualalla työskentelevällä olisi hyvä olla luovuutta, tarkkuutta, hahmottamiskykyä, huolellisuutta, teknistä ajattelua ja kykyä toimia ryhmässä.

Jatkuva haku on suunnattu sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa. (Katso lisätietoja: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/yhteishaku-ja-jatkuva-haku) Jatkuvan haun koulutukseen voi hakea tällä sivustolla, kun haku on avoinna. Mikäli haku on suljettu, mutta sinulla on jo alan opintoja, voit tiedustella hakijapalveluista mahdollisuutta jatkaa opintojasi.

Lisätietoa valintaperusteista ja vaatimuksista löydät täältä: https://www.kpedu.fi/hakijalle/hakeutuminen-koulutukseen/valintaperusteet-ja-vaatimukset

Sisältö

Puuteollisuuden perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Ammatillinen perustutkinto koostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp) .

Pakollinen tutkinnon osa, puusepänteollisuuden ja puurakenneteollisuuden osaamisala 40 osp:
-Puutuotevalmistuksessa toimiminen, 40 osp

Pakolliset tutkinnon osat, sahateollisuuden osaamisala, 85 osp:
-Puuteollisuuden prosessien käynnissäpito 40 osp
-Sahateollisuuden tuotteiden valmistaminen 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 105 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 1, 45-90 osp, puusepänteollisuuden osaamisala:
- CNC-ohjelmointi ja -työstäminen puusepänteollisuudessa, 45 osp
- Kalusteiden valmistaminen, 45 osp
- Puusepäntuotteiden valmistaminen, 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 1, 45-90 osp, puurakenneteollisuuden osaamisala:
- Lamellihirsien valmistaminen, 45 osp
- Puutaloelementtien valmistaminen, 45 osp
- Liimattujen monikerroslevyjen valmistaminen, 45 osp
- Liittimillä koottujen massiivipuulevyjen valmistaminen 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 2, puusepänteollisuuden ja puurakenneteollisuuden osaamisalat 15-60 osp, sahateollisuudenosaamisala 60 osp (25 mahdollista tutkinnon osaa, mm):
- CNC- työstäminen puutuoteteollisuudessa, 15 osp
- Kalusteiden asentaminen, 15 osp
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen, 15 osp
- Puualan tilaustuotteiden valmistaminen, 15 osp
- Puuelementtien varusteleminen, 15 osp
- Puuteollisuuden tuotantoprosessissa toimiminen, 15 osp
- Sahatavaran mekaaninen jalostus, 15 osp
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely, 15 osp
- Sahaus sahateollisuudessa, 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämä osaaminen

Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Puuteollisuuden perustutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tyypillisimmät alan jatko-opinnot ovat:
- puusepän ammattitutkinto
- puuseppämestarin erikoisammattitutkinto
- insinööri (AMK), puutekniikka
- muotoilija (AMK), sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu, teollinen ja brändi muotoilu

Lisätietoja:
Hakijapalvelut, p. 040 808 5010
hakijapalvelut(at)kpedu.fi

Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Talonpojankatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa päättyi hiljattain kolmen kuukauden mittainen Maalaus ja puuntyöstö tutuksi -koulutus. Tavoitteena oli tutustua puuteollisuuden ja pintakäsittelyn työhön ja koulutukseen, oppia aloilla tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tukea opiskelijoiden etenemistä tutkintoon valmistavaan koulutukseen tai työllistymiseen.Koulutuksen suoritti kymmenen alasta kiinnostunutta innokasta opiskelijaa. Tuomo Pyykölä ja Heidi Romar kokivat koulutuksen varsin hyödylliseksi.

Lue lisää

– Tällaisissa tiloissa kelpaa olla ja työsken­nellä, toteaa rakennusliike NyConin toi­mitusjohtaja Håkan Nyman astellessaan sisään Kpedun rakennusalojen uusiin opis­kelutiloihin Kokkolan Talonpojankadulla.

Lue lisää

Kpedun eri toimialojen opiskelijat käyttävät innokkaasti mahdollisuutta päästä kansain­väliseen vaihtoon. Kpedun rakennusalan opiskelijat Veeti Niemonen, Arttu Harju, Aleksi Saari ja Saku Erkkilä olivat neljän viikon KV-jaksolla Espanjan Fuerteventuras­sa, Corralejossa ja Puerto Del Rosariossa huhti-toukokuussa. He pääsivät tekemään oikeita rakennusalan töitä.

Lue lisää

Vuonna 2015 talonrakentajaksi Kpedusta valmistunut David Boutov pistäytyi vie­railulla katsomassa uusia rakennuskluste­rin opetustiloja. Davidille opiskeluajoista on erityisesti jäänyt mieleen vaihtojaksot Sak­sassa ja Puolassa, joissa hän sai näkemyksiä eri maiden rakennuskulttuureihin.

Lue lisää

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Vuoden aikuisopiskelija 2018 on puualan opiskelija Eeva Sillanpää. Palkitsemisperusteluissa nousee esiin Sillanpään rohkeus tarttua uusiin, haastaviinkin, projekteihin. Sillanpäätä myös kehutaan taiteellisesti ja visuaalisesti lahjakkaaksi. 

Lue lisää

Niko Honkala ja Annika Kujala nakuttelevat puunpalasia paikoilleen Aalto Haitek Oy:n tehdashallissa Toholammilla. Valmistumassa on massiivinen pergola, jonka kaareva muoto suorastaan hivelee silmää.- Puuala tuntuu varsin passelilta. Tässä saa tehdä käsillä töitä ja työn jäljen näkee heti, Honkala ja Kujala tuumaavat.

Lue lisää

Punainen tupa ja perunamaa ei nykypäivänä välttämättä tarkoita 200 neliön taloa neljällä makuuhuoneella. Markkinoille ovat viime vuosina tulleet minitalot, jotka ovat toimiva ratkaisu moneen tarpeeseen. 

Lue lisää

Rakennusalan yrittäjä Ville Jokitalo suorittaa parhaillaan talonrakennusalan ammattitutkintoa. Tutkintotodistus on miehellä jo viittä vaille taskussa, sillä edessä on enää yksi tutkintotilaisuus.

Lue lisää

Kokkolalainen Aleksi Rajala hyppäsi vauhdista keväällä 2016 mukaan tammikuussa alkaneeseen talotekniikan perustutkinnon opiskelijaryhmään. Kyseessä oli Kpedun ensimmäinen putkiasentajien koulutus aikuisille. 

Lue lisää