Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, Toimitilahuoltaja

Tavoite

Tavoitteena on puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon tai osatutkinnon suorittaminen.
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon, toimitilapalvelun osaamisalan suorittanut osaa toimia asiakaskohteessa ylläpito- ja perussiivoustehtävissä sekä asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti.
Valinnaisten tutkinnon osien mukaisesti tutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat asuinkiinteistöt, hotelli ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kodin erityistilanteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, sosiaalihuoltolaitokset, terveydenhuoltolaitokset, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.
Lisäksi tutkinnon suorittanut henkilön voi valinnaisilla tutkinnon osilla suunnata ammatillista osaamistaan avustamis- ja asiointipalvelujen tuottamiseen, kodin ruokapalvelujen tuottamiseen, piha- ja ulkoalueiden hoitamiseen, vaatteiden ja tekstiilien huoltamiseen ja työpaikkaohjaajaksi valmentautumiseen.

Kohderyhmä

Koulutukseen voivat hakeutua kaikki alasta kiinnostuneet.

Ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon jo suorittaneet voivat hakeutua ammatillisiin perustutkintoihin jatkuvassa haussa, joka mahdollistaa ympärivuotisen koulutukseen hakeutumisen. Yhteishaun päättymisen jälkeen myös ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret hakeutuvat koulutukseen jatkuvan haun kautta.

Sisältö

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto on laajuudeltaan 180 osp.

Tutkinto osaamisaalalta muodostuu kolmesta pakollisesta tutkinnonosasta:
• Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen (15 osp)
• Perussiivouspalvelut (30 osp)
• Ylläpitosiivouspalvelut (30 osp)
sekä valinnaisista tutkinnon osista, joita valitaan yhteensä 70 osp.
Valinnaisia tutkinnon osia on kaikkiaan 27

Perustutkintoon sisältyy myös yhteisiä tutkinnonosia 35 osp:
• Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
• Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
• Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Lisätietoja koulutuksesta:
kouluttaja Pirkko Rahkonen p.044 725 0808

Hakijapalvelut, p. 040 808 5010
hakijapalvelut(at)kpedu.fi

Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella.
Lisätietoja oppisopimuksesta:
Sanna Siirilä-Hyyppä p. 044 725 0729

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Kesäkuussa 2018 Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta kiinteistöpalvelujen perustutkinnosta toimitilahuoltajiksi valmistuneet Said ja Abdi työskentelevät SOL Palvelut Oy:ssä siivoojina kohteenaan Keski-Pohjanmaan keskussairaala. Puhtauspalveluala työllistää tällä hetkellä erittäin hyvin, minkä todistaa sekin, että Said ja Abdi työllistyivät jo opintojen aikana.

Lue lisää

Kuvitellaan tilanne, että tulet aamulla töihin tammikuun pakkasilla. Työpaikan piha on auraamatta ja valaisematon parkkipaikka hiekoittamatta peilijäällä. Sisälle päästyäsi huomaat, että eteisessä lojuu roskaa ja lattia lainehtii sulanutta lunta. Työhuoneessasi on ummehtunut haju, koska ilmastointijärjestelmä on edelleen vikatilassa. Päätät laittaa aamukahvit tippumaan, mutta vesi on poikki.

Lue lisää

Johanna Viiperi suuntasi aikuisopiskelijana puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalle. 

Lue lisää