Permakulttuuria kotipihaan!

Kohderyhmä

Kurssi on kaikille avoin.

Sisältö

Permakulttuuri on ekologiaan perustuva kokonaisvaltainen suunnittelumenetelmä, jossa mallia otetaan luonnon omista prosesseista. Sen avulla voi suunnitella kestäviä järjestelmiä puutarhoihin, ihmisyhteisöihin tai vaikkapa talousjärjestelmiin liittyen.

Tällä kurssilla tutustut permakulttuurin etiikkaan, periaatteisiin ja suunnittelutyökaluihin ja sovellat niiden käyttöä kotipuutarhassa. Kotipuutarha voi tässä tapauksessa olla mitä vaan hehtaaripihasta parvekeruukkuihin.

Kahden kurssipäivän aikana puhumme mm. kateviljelystä, kumppanuuskasveista, erilaisista kompostointimenetelmistä, monivuotisista vihanneksista ja syötävästä metsäpuutarhasta.

Kurssilla saat myös vinkkejä syventävään kirjallisuuteen ja linkkejä nettisivuille omatoimista jatko-opiskelua varten.

Kurssi toteutetaan Keski- Pohjanmaan kansanopistolla klo. 9 – 16.30. molempina koulutuspäivinä. Kurssille ei voi osallistua etäyhteyksin.

Lisätietoja

kouluttajat: Henna Jämsä.
Kouluttaja Henna Jämsä on muusikko, puutarhuri ja permakulttuurikouluttaja. Hän hoitaa permakulttuurin etiikan ja periaatteiden mukaisesti kahta hyötypuutarhaansa, kaupunkipuutarhaa Turussa sekä isoa ja monimuotoista mökkipihaa Halikossa, ja haluaa kasvattaa syötävää kaikkialla helposti ja ekologisesti.
Hän on suorittanut kaksi permakulttuurisuunnittelukurssia (PDC) ja työstää tällä hetkellä permakultttuuridiplomia Nordic Permaculture Academyssa. Puutarhurikoulun lisäksi hän on käynyt lukuisia puutarha-alan lyhytkursseja mm. metsäpuutarhoista, siemen- ja sieniviljelystä, pysyvästä penkkiviljelystä, maaperän ravintoverkosta ja uudistavasta maataloudesta.
Viime vuosina hän on opettanut permakulttuurista kotipuutarhurointia mm. Espoon ja Järvenpään opistoissa ja luennoinut permakulttuurisista aiheista monenlaisille toimijoille Maaseudun sivistysliitosta puutarhaseuroihin. Hän kirjoittaa säännöllisesti artikkeleita mm. Kotipuutarha -lehteen. Lisäksi hän on työryhmän jäsenenä kääntänyt suomen kielelle ruotsalaiset puutarhakirjat Monivuotiset vihannekset sekä Satoisa metsäpuutarha.
Voit tutustua kouluttajaan etukäteen täällä: www.maatarhuri.fi

Kansanopisto tarjoaa kurssilaisille lähipäivien lounaat. Opistolla on mahdollisuus majoittua 35 euroa/yö jaetussa 2hh huoneessa. Majoitushinta sis. aamupalan ja liinavaatteet.

Päätös kurssin toteutumisesta perustuu kurssille ilmoittautuneiden määrään. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen peruutetusta paikasta perimme koko kurssihinnan (95€).
Keski-Pohjanmaan kansanopistolla on oikeus peruuttaa koulutus, mikäli ryhmäkoko jää liian pieneksi.

Lisätietoja: info.kansanopisto@kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan kansanopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Kysy koulutuksesta

Puhelin: 040 8085 035

45-vuotias Susanna Kumpula päätti ex tempore aloittaa uuden alan opiskelun. Kun silmään osui mainos luonto-ohjaaja koulutuksesta Perhossa, päätti Susanna hakeutua koulutukseen.

Lue lisää