Logistiikan perustutkinto, yhteishaku 2025

Tavoite

Opiskelun aikana saat tietoa ja taitoa alaan kuuluvista monipuolisista kuljetus- ja varastointitehtävistä. Opiskelussa perehdyt erilaisten ajoneuvojen ajotekniikkaan ja huoltoon sekä opit varmistamaan ajoneuvon liikennekelpoisuuden. Opit oikeaoppista, säädösten mukaista kuormankäsittelyä eri menetelmillä sekä tieliikennelakia ja asetuksia.

Kohderyhmä

Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.

Alan opinnot ja tuleva työ edellyttävät vastuullista ja turvallista asennetta,
oma-aloitteisuutta, ongelmien ratkaisukykyä, asiakaspalvelutaitoja, hyvää
ajo- ja perusterveyttä sekä suunnittelu- ja järjestelykykyä.

Kuljetusalan koulutuksessa edellytetään opiskelijalta työn kuormitukseen riittävää fyysistä kuntoa. Opiskelijalla ei saa olla sellaisia sairauksia, jotka vaarantaisivat hänen oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden (SORA).

Tutkinnossa on terveydentilaa koskevia vaatimuksia opiskelijaksi hakeville:
https://bit.ly/2njUFsY

Sisältö

Logistiikan perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Ammatillisista tutkinnon osista pakollisia on 90 osp ja valinnaisia 55 osp.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi tai kuorma-autonkuljettajaksi opiskellaan Kokkolassa Ammattikampuksella.

Koulutuksen aikana suoritat henkilö- ja kuorma-auton ajokortin (BC-kortti) sekä lisäksi vaarallisten aineiden ADR-ajoluvan. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi opiskelevat suorittavat myös BECE -kortin. Tutkintoon sisältyy 280 tunnin direktiivin mukainen ammattipätevyyskoulutus. Ilman ammattipätevyyskoulutusta ei saa toimia ammattiliikenteessä (koskee 10.9.2009 jälkeen ajokortin saaneita).

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Logistiikan perustutkinnon suorittaminen antaa jatko-opintokelpoisuuden. Alan jatko-opinto mahdollisuuksia ovat:
- Kuljetusalan ammattitutkinto
- Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto
- Insinööri (AMK), ajoneuvo- ja kuljetustekniikka

Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Talonpojankatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Kokkolalainen Harri Harju tekee työtään tien päällä ympäri Suomea. Harju suoritti yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen keväällä 2017 ja ajaa työkseen Tekos Oy:n rekkoja.

Lue lisää

Kun yritys tarvitsee lisää työvoimaa, mutta sopivia osaajia on syystä tai toisesta vaikea löytää työmarkkinoilta, on rekrykoulutus hyvä vaihtoehto.

Lue lisää

Tarja Partanen haaveili kuljetusalan töistä jo työskennellessään marketissa pari vuotta sitten. Nyt hänen unelmansa on toteutunut, kun hän valmistui rekrykoulutuksen myötä linja-autonkuljettajaksi. 

Lue lisää

Rami Lehtinen (18) Kokkolasta ja Markus Viitasalo (19) Kannuksesta opiskelevat nyt viimeistä vuotta auto- ja kuljetusalaa Kokkolan Ammattikampuksella. 

Lue lisää

Sami Mäkitalo (19) Kannuksesta valmistuu keväällä 2016 logistiikan perustutkinnosta yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi.- Minua kiinnostivat isot autot ja täällä oppii niitä ajamaan, Sami kertoo.

Lue lisää

Wetteri Power Kokkolassa työskentelevät kuorma-automekaanikot Joona Koivisto, 24, Jere Pottala, 22 ja Tarmo Alaspää, 21. Kaikki ovat harrastaneet ruuvailua ja korjailua pikkupojista asti, sitten opiskelleet Kpedussa autoalan perustutkinnon ja työssäoppimisessa erikoistuneet raskaan kaluston korjaamiseen.

Lue lisää