Liiketoiminnan perustutkinto, yhteishaku 2022

Tavoite

Opiskelijalla on tutkinnon suoritettuaan asiakaslähtöistä liiketoimintaosaamista, viestintä- ja vuorovaikutusosaamista, kielitaitoa sekä talouden hallinnan osaamista. Hän toimii erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä ja verkostoituu ammatillisesti. Hänellä on perusvalmiudet yrittäjyyteen ja valmiudet kehittyä lähiesimiestehtäviin. Tutkinnon suorittaneella on valmiudet uusien tuotteiden ja palveluiden sekä asiakaskokemuksen kehittämiseen.

Valmistuttuasi merkonomiksi voit hakeutua monenlaisiin työtehtäviin sekä yrityksiin että julkishallintoon. Tehtävänimikkeenäsi voi olla esim. myyjä, myyntiedustaja, pankki- tai vakuutustoimihenkilö, sihteeri, palkanlaskija, kirjanpitäjä, projektinvetäjä tai yrittäjä.

Kohderyhmä

Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.

Sisältö

Liiketoiminnan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Tutkintoon sisältyy kolme pakollista tutkinnon osaa: Asiakaspalvelu, Tuloksellinen toiminta ja Työyhteisössä toimiminen (55 osp). Valinnaisuus mahdollistaa erilaiset opintopolut, joissa voi painottua esimerkiksi asiakaspalvelu- ja myyntiosaaminen, taloushallinto-osaaminen tai kirjastopalvelujen osaaminen. Liiketoiminnan perustutkinnon tutkintonimike on merkonomi.

Merkonomiksi opiskellaan Kokkolassa Ammattikampuksella.

Opetus toteutetaan lähiopetuksena, projekteissa ja työpaikalla oppien. Myös yksilölliset opiskelupolut ovat mahdollisia. Ensimmäisenä vuonna opiskelut aloitetaan Asiakaspalvelu-, Työyhteisössä toimiminen- ja Tuloksellinen toiminta -tutkinnon osilla. Tämän jälkeen sinulla on mahdollisuus valita valinnaisia tutkinnon osia oman kiinnostuksen mukaan.
Osaamista voi hankkia monella tavalla esim. lähiopetuksessa, työpaikalla, verkkoympäristössä, itsenäisesti opiskellen sekä erilaisissa projekteissa. Koulutusaikasi muodostuu sen mukaan, kuinka nopeasti haluat edetä opinnoissa. Perinteisesti opinnot on suoritettu kolmessa vuodessa. Tule meille opiskelemaan, innostumaan ja onnistumaan!

Linkistä pääset katsomaan tietoja tutkinnon toteutuksesta Kokkolassa:
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/amops/1319067/tiedot

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Merkonomin tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden. Tyypillisimmät jatko-opinnot ovat:
- Liiketoiminnan ammattitutkinto
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto
- Tradenomi, Liiketalous (AMK)
- Kauppatieteiden maisteri (yliopisto)

Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Kun himankalainen Henna Forslund sai yläkoulun päätökseensä, siinsi hänen mielessään uusi alku. Hän päätti hakeutua isommalle paikkakunnalle Kokkolaan, ja päätyi lopulta suorittamaan sekä liiketoiminnan perustutkintoa että ammattilukio-opintoja.

Lue lisää

Toisin kuin monen muun kohdalla, ei palomiehen ammatti ollut kokkolalaisen Jani Hohenthalin haaveena vielä pikku­poikana. Innostus alaa kohtaan alkoi sen sijaan kasvaa keskeytetyn lukiokokeilun jälkeen, kun hän sai velipoikansa avus­tuksella työharjoittelupaikan Vetelin sopimuspalokunnassa.

Lue lisää

Gina Tallqvist siirtyi perheyrityksensä henkilöstöpäälliköksi vuoden 2019 alussa. Oppia uuteen työhönsä hän sai Keski-Pohjanmaan ammattiopiston EVE-hankkeen järjestämästä HrQ-valmennuksesta. 

Lue lisää

Muovialan yrittäjä Antti Viitala lähti mukaan EVE-hankkeen järjestämään kehittämisprosessiin, eikä ole päätöstään katunut. 

Lue lisää

Kiireapulaisena työuransa Venizillä aloittanut Markus Nikkanen on ki­vunnut yritysportaita ylöspäin, ja nyt 23-vuotiaana hän työskentelee yrityksen kehitystyön parissa.

Lue lisää

17-vuotias Nea Palonen ei vielä tiedä mikä hänestä tulee isona. Siksipä hän päätti hakeutua opiskelemaan jotain, josta olisi hyötyä monella alalla. Nyt hänellä on pian takanaan kaksi vuotta liiketalouden opintoja, ja hän kertoo oppineensa niiden aikana valtavasti.

Lue lisää

Miia Pahkakankaalle tarjoutui seitsemän vuotta sitten mahdollisuus ostaa Teerijärvellä vuosikymmeniä toiminut kukkakauppa.

Lue lisää

HURin Chief Engineer Kennet Törnroos kokee olevansa esimiehenä joustava ja reilu.- En pidä itseäni perinteisen ”pomomaisena”. Minua ei tarvitse ujostella ja tykkään siitä, että asioista puhutaan kanssani reilusti niiden oikeilla nimillä. Yritän kiinnittää huomiota siihen, että kuuntelen aidosti alaistani, Törnroos luonnehtii.

Lue lisää

Liiketoiminnan toisen vuosikurssin opiskelija Samuli Leväniemi elää kiireisiä aikoja. Leväniemen design-valaisimia valmistama yritys Sam´s Lamps on huhtikuun puolivälissä mukana valtakunnallisessa Uskalla Yrittää -kilpailun finaalissa Helsingissä. Mukaan kilpailuun lähtee Leväniemen yrityksen markkinointia hoitava Jere Rönkkö sekä opettaja Mikko Hankaniemi. 

Lue lisää