Kälviä Arts -taidelinja 2022-2023

Tavoite

Kälviä Arts kansanopistolinja 43ov/40op

Keski-Pohjanmaan kansanopiston Kälviä Arts-linja on taideopintoja tarjoava vuoden pituinen kansanopistolinja. Opinnot on suunnattu oppivelvollisuusiän ylittäneille (18 v.), taiteesta ja kulttuurista sekä esittävästä taiteesta kiinnostuneille opiskelijoille. Kansanopistolinja ei itsessään anna ammatillista pätevyyttä, mutta valmentaa hyvin alan jatko-opintoihin ja auttaa tutkimaan omaa tulevaisuutta taiteen parissa. Opintoihin on myös mahdollista lisätä erilaisia tutkinnon osia esim. Kasvatus-ja ohjausalan tai Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnoista.

Linjalla on mahdollisuus rakentaa oman näköinen kokonaisuus valitsemalla perusopinnot kuvataiteen tai esittäväntaiteen suuntautumisista ja opiskella lisäksi yhteisistä opinnoista koostuvia monitaiteellisia kokonaisuuksia. Kansanopisto-opinnoissa opiskelijoiden monipuolinen ja yksilöllinen ohjaus ja yhteisöllinen asuminen tukevat elämänhallintaa.

Opiskelu tapahtuu arkipäivisin 25h/vko Keski-Pohjanmaan kansanopiston tiloissa Kälviän keskustassa sijaitsevissa tiloissa. Opintoja on valittavissa vapaavalintaisesti myös joinain viikonloppuina. Opinnot ovat hyvin käytännönläheistä projektiopiskelua, ja teoriaopinnot on sisällytetty oppitunteihin työpajojen yhteydessä. Opiskeluissa otetaan huomioon opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja voimavarat ja opintoja voi suorittaa myös omassa tahdissa valitsemalla vain tietyt opinnot omaan lukkariin.

Opinnot ovat laadukasta nykytaideopetusta ja teknisten taitojen harjoittelun lisäksi opiskelija saa paljon käytännön kokemusta oman ilmaisun laajentamiseen. Opettajat ovat oman taiteenlajinsa tekeviä taiteilijoita ja verkostoidut jo opintojen aikana taiteen kentälle. Opintoihin ei ole pääsykokeita, vaan kansanopistolinjalle opiskelijat valitaan hakujärjestyksessä. Linjan maksimiopiskelijamäärä on 20. Pääsyvaatimuksena on kiinnostus taiteen tekemiseen tai oppimiseen ja elämäntilanne, joka mahdollistaa 5 tunnin opiskelun arkipäivittäin. Haku lukuvuodelle 2022-23 päättyy 26.6.2022, jonka jälkeen järjestetään tarvittaessa jatkohaku 31.7.2022 saakka. Opiskelupaikat on vahvistettava 3.8.2022 mennessä ja koulu alkaa 15.8.2022. Vapaita opiskelupaikkoja voi kysellä jatkuvan haun kautta ympäri vuoden.

Kansanopistolinja on maksullinen opiskelijoille. Viikon hinta on 60€/vko (2220€/vuosi) sisältäen opetuksen, opetusmateriaalit ja lounaan opetuspäivinä tai 100€/vko (3700/vuosi) sisältäen asumisen, kolme ruokailua päivässä, opiskelut ja perus materiaalit. Oppilaille on tarjolla edulliseen hintaan aloituspaketti kuvataiteen tekemiseen (sis. maalit, akvarellipaperia, maaluspohjia, pensselit, luonnoskirja, hiiliä, lyijykynät, puuvärit ja kuivaliidut). Suorittamalla tutkinnon osia muista Kälviällä tarjottavista opinnoista, opintomaksut hieman alenevat. Koululla voi halutessaan asua asuntolassa ja yli 17 vuotiaat voivat hakea Kelan opintotukea ja asumislisää.

Tilat

Keski-Pohjanmaan kansanopisto sijaitsee luonnonläheisellä paikalla Kälviällä. Kälviä on pieni sivukylä n. 20 kilometriä merenrannalla sijaitsevasta kulttuurikaupunki Kokkolasta. Opiston alue on turvallinen ja tasa-arvoinen ympäristö, jossa voi kokeilla itsenäistä asumista ja opiskelua tai pohtia rauhassa elämän suuntaa. Asuntolassa asutaan 1-2 hengen huoneissa ja jaetaan yhteiset keittiö-, oleskelu- ja pesutilat. Asuntolassa on mahdollisuus asua myös viikonloppuisin. Asuntolaohjaaja on paikalla iltakymmeneen asti ja ruokalasta saa valmiin ruuan kolme kertaa päivässä (myös monipuolisesti erikoisruokavaliot). Opiskelijoiden käytössä on pyykinpesukone ja kuivaustilat. Rakennukset ovat vanhoja, mutta opiston alueen läpi virtaava joki, puistot, rannassa oleva kota, rantasauna, nuotiopaikat ja iltaisin ja viikonloppuisinkin opiskelijoiden käytössä olevat opiston liikuntasalit, televisiohuone, polkupyörät, kuntosali ja pleikkari, tanssimatot, kiipeilyseinä, teatteri- ja sirkusvälineet sekä valokuvaus- ja ateljeetilat lisäävät opiskelun ja asumisen viihtyvyyttä. Koulua on mahdollisuus käydä myös kotoa käsin ja opiston lähellä on usein myös edullisia vuokra-asuntoja omaa rauhaa enemmän kaipaaville.

Arvopohja

Kansanopisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, jonka tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja hän rakentaa omaa yksilöllistä identiteettiään sekä vastuullista toimijuuttaan yhteiskunnassa. Koulutuksessa kaikkia opiskelijoita kohdellaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.

Kälviä Artsin opetus perustuu demokraattiseen, kestävän kehityksen pedagogiaan, joka tukee opiskelijan kokonaisvaltaista olemista osana yhteiskuntaa. Opettajien toiminnassa korostuu ohjauksellisuus, ymmärrys ja kyky tukea opiskelijoiden erilaisiin lähtökohtiin perustuvia ja yksilöllisesti eteneviä oppimisprosesseja. Opettajan ja opiskelijan kohtaamisessa on lähtökohtana avoimuus, läsnäolo, tasavertaisuus, luottamus, keskinäinen kunnioitus ja hyväksyntä. Opintojen sisältöjen ja tavoitteiden rakentamisessa keskitytään edesauttamaan yksilön yhteyttä itsensä lisäksi sekä ympäröivään luontoon että tasa-arvoiseen yhteisöön. Ihminen nähdään kokonaisvaltaisena, luovana, tiedostavana ja empaattisena.

Taiteen opinnoissa keskitytään teknisten suoritusten harjoittelun lisäksi esteettiseen, moniaistiseen havainnointiin, omien ilmaisukeinojen monipuoliseen etsintään ja kriittisen ajattelun kasvuun. Tuemme opiskelijoiden elämää monin eri tavoin. Painotamme opinnoissa kokemuksiin pohjautuvaa kehollista tietoa ja moniaistisuutta taiteen tekemisessä, jolloin opiskelijan oma ilmaisu ja kokemus maailmasta laajenee ja voimistuu.

Sisältö

Opintojen rakenne

Opintojen ohjaus
- Kaikille opiskelijoille yhteiset ryhmä- ja henkilökohtaiset ohjaustunnit sekä itsenäistä työskentelyä yhteensä 3 ov.

Perusopinnot
- Opinnoista valittavissa maanantaista perjantaille 20 ov on kaksi suuntautumis vaihtoehtoa kuvataide (piirustus, maalaus, grafiikka ja kuvanveisto) tai esittävätaide (teatteri, tanssi ja sirkus).

Täydentävät /valinnaiset opinnot
- Perusopintoja voi täydentää joko yhteisötaiteen/osallistavan taiteen opinnoilla tai kehon huollollisten opintojen kursseilla, jotka sijoittuvat aamu ja iltatunteihin yht 5 opintoviikkoa.

Syventävät tai yhteiset opinnot
- Perusopintojen lisäksi opiskelijat suorittavat lähinnä kokonaisena projekti viikkona tai viikonloppu kurssina monitaiteista työryhmätyöskentelyä ja erilaisia produktioita (naamioteatteri, varjoteatteri, omakuvatyöpaja, pienoisteatterityöpaja), itsenäisen työskentelyn projektit sekä näyttely ja esiintymistaitojen työpajat. Kokemukseen perustuvia opintoja sekä rakentavat vuoden aikana omia produktioita ja harjoittavat omaa esiintyjyyttä.

Työryhmätyöskentely ja produktiot 5 ovItsenäinen työskentely 5 ov

Näyttely ja esiintymistaidot 5 ov

Lisäksi kansanopistovuoden aikana on mahdollisuus suorittaa ammatillisia tutkinnon osia tai tutkinnon osia pienempiä kokonaisuuksia tutkinnon perusteiden mukaan.
Esimerkiksi:

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta

Ilmaisun ohjaaminen 20 osp
Liikkumisen ohjaaminen 15 osp
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen 20 osp
Tukea tarvitsevien ohjaaminen 20 osp

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnosta

Kuvallinen ilmaisu ja havainnointi 15osp
Valokuvataiteen toteuttaminen 15 osp
Teos- tai tuotekokonaisuuden toteuttaminen ja esille asettaminen 15 osp

Lisätietoja

Lisätietoja linjan sisällöstä: https://www.kpedu.fi/kalvia_arts

Vastaava opettaja Rosa Pisilä, rosa.pisila(at)kpedu.fi
p. 044 7250 733
Instagram @kälviäarts
Facebook Kälviä Arts – Keski-Pohjanmaan Kansanopiston taidelinjat

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan kansanopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Kysy koulutuksesta

Puhelin: 040 8085 035

Keski-Pohjanmaan kansanopistosta löytyy ihanteellinen oppimisympäristö, joka tukee yhteisöllisyyttä, ja jossa kaikki oppivat toisiltaan. Siellä opitaan arvostamaan, ymmärtämään ja suvaitsemaan myös erilaisuutta. Osalle opiskelu on tietynlainen pysähtymisen paikka, kun taas toiset ovat kehittämässä osaamistaan ja ammattitaitoaan.

Lue lisää

Kokkolalaista Anders Lillhongaa on aina kiinnostanut tanssi ja kehollisuus. Hakeutuminen tanssialalle kuitenkin vei aikansa.

Lue lisää

Taideaineet ja käsillä tekeminen ovat aina kiinnostaneet valokuvaajan ammattitutkinnon keväällä suorittanutta Jenni Rajaniemeä. Linssin läpi maailmaa tutkiva valokuvaaja unelmoi omasta kuvaamosta, ja tutkinnon myötä haaveet ovat askelta lähempänä.

Lue lisää