Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, yhteishaku 2022

Tavoite

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon suorittaneilla on ammattitaito palvella asiakkaita sekä myydä hius- ja kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluja. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisen ydintä. Kampaajilla ja partureilla on ammattitaito tehdä asiakkaille hiustenleikkauksia kampaajatyötekniikoilla sekä kampauksia erilaisilla tekniikoilla. Parturit osaavat tehdä hiustenleikkauksia parturityötekniikoilla, kampauksia sekä partakäsittelyjä. Valinnaisilla tutkinnon osilla osaamista voidaan laajentaa kaikissa osaamisaloissa.

Koulutus antaa kampaajalle ja/tai parturille mahdollisuuden toimia asiakaspalveluhenkisesti hiusalan ammattilaisena. Osaat palvella asiakkaita sekä myydä hius- ja kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluja.

Kampaajat ja parturit työskentelevät parturi-kampaamoissa joko yrittäjinä tai työntekijöinä. He voivat toimia myös tuotemyynti- ja koulutustehtävissä maahantuojien ja tavaratalojen palveluksessa.

Kohderyhmä

Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.

Kampaajalta/parturilta vaaditaan hahmottamiskykyä ja hyvää värisilmää. Joustavuus ja sosiaalisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Alalla edellytetään tervettä itsetuntoa, oman elämän hallintaa ja sisäistettyä ammattietiikkaa.

Sisältö

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp).
Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa toteutetaan seuraavia osaamisaloja:
- Kampaajatyön osaamisala, kampaaja
- Parturityön osaamisala, parturi

Parturiksi/kampaajaksi opiskellaan Kokkolassa. Hiusalan tuotteiden ja palveluiden myyntiä ja markkinointia opiskelet työelämälähtöisesti hiusalan yrityksissä tai koulun harjoitusyrityksessä.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnossa ei ole määritelty erityisiä terveydentilavaatimuksia. Alalla työskennellessä normaalista fyysisestä kunnosta on etua, sillä työtehtävissä seistään paljon. Ihoallergiset oireet ja ärsytysihottumat, hengityselinsairaudet sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet voivat olla este alalla työskentelylle.
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden. Alan jatko-opinto mahdollisuuksia ovat esimerkiksi:
- Hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto
- Estenomi (AMK)

Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Parturi-kampaajaksi ensimmäistä vuotta opiskeleva Olivia Myllylä laski jo yläasteella, että joka toinen vuosi alkava hiusalan perustutkinto olisi haettavana, kun yhteishaku on hänelle ajankohtainen. Alavalinta oli selvillä jo vuosia.

Lue lisää