Koulutamme nuoret ja aikuiset
Pedagoginen ohjelma 2023-2025 on julkaistu!
LisätietoaHaku elo-syyskuussa alkaviin koulutuksiin nyt auki
Katso koulutukset tästä!Ilmoittaudu yleisiin kielitutkintoihin 2023
LisätietoaTyöelämäpalaute kehittää toimintaamme
Kpedu lähetti ensimmäisen työelämäpalautekyselyn alueen työnantajille tammikuussa 2022. Kpedu Työelämäpalveluiden asiakkuusvastaava Kirsi Järvelä kertoo, että tulosten perusteella työnantajat olivat tyytyväisiä yhteistyöhön Kpedun kanssa.
– Yritykset, jotka olivat solmineet oppi- sekä koulutussopimuksia edeltäneen puolen vuoden aikana, halusivat suositella oppisopimus- ja koulutussopimusyhteistyötä Kpedun kanssa ja olivat tyytyväisiä siihen, miten sopimuksien laadintaan liittyvät käytännön asiat hoidettiin, Järvelä kertoo tyytyväisenä.
Kpedun auto- ja logistiikka -alalla työelämän antamaa palautetta arvostetaan suuresti.
– Käymme työnantajien kanssa avointa vuoropuhelua, ja saamme heiltä esimerkiksi tietoa siitä, minkälaiselle osaamiselle yrityksissä on tarve ja kuinka hyvin olemme osanneet vastaamaan työntekijätarpeeseen, toteaa auto- ja logistiikka -alan päätoiminen tuntiopettaja Markus Isohanni.
Isohanni kertoo, että myös auto- ja logistiikka -alalla ovat koulutussopimukset ja oppisopimukset lisääntymään päin, jolloin avoin vuoropuhelu korostuu yhä enemmän.
– Myös kesäoppisopimukset ovat lisääntyneet lähivuosina. Haemme työelämän kanssa yhteisiä toimintatapoja, joilla yhteistyö sujuisi mahdollisimman hyvin, Isohanni toteaa.
Seuraava kysely alueen työnantajille lähetetään elokuussa, jolloin myös tehtyjen korjaavien toimenpiteiden vaikuttavuus nähdään!
Auto- ja logistiikka -alan päätoiminen tuntiopettaja Markus Isohanni arvostaa avointa vuoropuhelua työelämän ja oppilaitoksen välillä.
Uutisia
Työelämäpalaute kehittää toimintaamme

Tulevat tapahtumat
-
Kansainvälisyydestä vauhtia rekrytointiin
30. toukokuuta 2023 klo 16.00 - 17.00 -
Valmistujaiset | Kälviä / Keski-Pohjanmaan kansanopisto
31. toukokuuta 2023 klo 9.15 - 12.00 -
Valmistujaiset | Kannus
2. kesäkuuta 2023 klo 12.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Kaustinen
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Ammattikampus
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00
Hei IE-selaimen käyttäjä!
Selainta ei tueta, käytössäsi on vanhentunut selain, jolloin sivuston käytössä voi ilmetä ongelmia. Suosittelemme käyttämään Chromea tai Firefoxia. Koulutusten osalta voitte olla yhteydessä hakijapalveluihin.
- Puhelin (ma-pe klo 9-15): 040 808 5010
- Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi